Lämpösäätelymekanismeja

Lämpösäätelymekanismeja viittaa biologisiin prosesseihin, joilla organismit ylläpitävät vakaata sisäistä lämpötilaa. Tämä on elintärkeää optimaalisten fysiologisten toimintojen varmistamiseksi, sillä monet entsyymit ja biokemialliset reaktiot ovat herkkiä lämpötilan muutoksille. Mekanismit voivat vaihdella suuresti lajista toiseen, mutta yleisesti ne voidaan jakaa kahteen pääryhmään: endothermiaan ja ectothermiaan.

Endotermit, eli lämminveriset eläimet, tuottavat lämpöä pääasiassa omasta aineenvaihdunnastaan. Tämä sisäinen lämmöntuotanto mahdollistaa aktiivisuuden laajoilla lämpötila-alueilla ja nopean reagoinnin ympäristön muutoksiin. Esimerkkejä endotermeista ovat nisäkkäät ja linnut. Heillä on useita fysiologisia ja käyttäytymiseen liittyviä säätelymekanismeja, kuten vapina, joka tuottaa lämpöä lihasten supistumisesta, sekä eristeenä toimiva turkki tai höyhenpeite. Myös verenkiertoa säätelemällä voidaan ohjata lämmönhukkaa: verisuonten supistuminen (vasokonstriktio) vähentää lämmönhukkaa iholta kylmässä, kun taas laajeneminen (vasodilataatio) auttaa luovuttamaan lämpöä kuumassa.

Ectotermit, eli kylmäveriset eläimet, saavat lämpönsä pääasiassa ulkoisista lähteistä, kuten auringonvalosta tai lämpimiltä pinnoilta. Heidän ruumiinlämpönsä vaihtelee enemmän ympäristön lämpötilan mukaan. Säätely tapahtuu usein käyttäytymisen kautta, kuten hakeutumalla aurinkoon lämmittelemään tai varjoon viilentymään. Esimerkkejä ectotermeista ovat matelijat, sammakkoeläimet, kalat ja selkärangattomat. Vaikka he ovat riippuvaisempia ulkoisesta lämmöstä, heidän aineenvaihduntansa on usein tehokkaampaa energiankulutuksen suhteen kuin endotermien.