Laskimotauti

Laskimotauti on yleisnimi sairauksille, jotka vaikuttavat laskimoihin. Eniten kyse koskee jaloissa esiintyviä ongelmia, mutta laskimotauti voi koskea myös muita kehon alueita. Tyypillisiä muotoja ovat krooninen laskimoiden vajaatoiminta, suonikohjut (varikoosit) sekä laskimotukokset, sekä niihin liittyvät komplikaatiot kuten posttrombotinen oireyhtymä ja laskimohaavat. Laskimoiden toiminnan häiriöt aiheuttavat veren pysähtymistä ja venytyksiä, mikä ilmenee oireina ja normaalia huonomman verenvirtauksen merkkeinä.

Riskitekijöitä ovat ikä, ylipaino, raskaudet, pitkäaikainen seisominen tai istuminen, tupakointi sekä perinnölliset tekijät ja aiemmat laskimogradien sairaudet. Oireet vaihtelevat laajuudeltaan: olon raskaus ja jalkojen turvotus, kipu ja jännittyneisyyden tunne, väkevöityvät suonikohjut, iho- ja ihon värimuutokset sekä harvinaisissa tapauksissa krooniset haavat.

Diagnoosi perustuu potilaan oireisiin sekä kliiniseen tutkimukseen ja verenkiertoon liittyviin kuvantamistutkimuksiin. Suurin käyttö on duplex-ultraäänitutkimuksessa, jolla voidaan arvioida laskimoiden rakennetta ja veren virtausta. Verikokeet voivat osaltaan tukea diagnoosia, esimerkiksi epäiltäessä laskimotukosta.

Hoito riippuu taudin muodosta ja vakavuudesta. Tavallisimpia keinoja ovat lifestyle-muutokset (painonhallinta, rajoitettu korkokengän käyttö, liikunta ja jalkojen kohottaminen), kompressiohoito ja säännöllinen liikunta. Lääkärin harkinta saattaa sisältää venoaktiivisia valmisteita, kipu- ja turvotuslääkkeitä sekähaavojen hoitoa. Toimenpiteisiin kuuluvat sklerooseeraus, endovenösit lämpölaser- tai radiofrekvensioablaatio sekä tarvittaessa laskimon poisto. Syvään laskimotukokseen liittyy yleensä antikoagulaatiohoito. Ennuste riippuu taudin muodosta ja varhaisesta hoitamisesta; tehokas hoito voi parantaa oireita ja estää komplikaatioita. Esimerkiksi säännöllinen liikunta ja pienet elämäntapamuutokset voivat vähentää oireita ja hidastaa taudin etenemistä.