Kuulonalenemisen

Kuulonaleneminen on kuulon heikkenemisen yleistermi, joka kuvaa tilaa, jossa henkilön kyky havaita ja tulkita ääniä heikkenee. Se voi olla tilapäinen tai pysyvä ja ilmenee esimerkiksi vaikeutena erottää puhetta meluisassa ympäristössä, tarve suurentaa ääniä sekä tinnitus- eli soimahäiriön kaltaisia oireita. Yleisimmät muodot ovat sensorineuraalinen kuulonaleneminen, konduktiiivinen kuulonaleneminen sekä sekamuotoinen.

Syyt ja riskitekijät vaihtelevat. Ikääntyminen on merkittävä tekijä, usein kyseessä on presbyakuusia. Muualla syynä voivat olla pitkäaikainen meluv exposure, korvatulehdukset tai muut korvan rakenteiden sairaudet, perinnölliset tekijät sekä jotkut lääketieteelliset hoidot, jotka voivat olla ototoksisia. Traumat ja infektiot voivat aiheuttaa tai pahentaa kuulonalenemista. Konduktiiivinen muodossa ongelma sijaitsee korvakäytävässä, tärykalvossa tai keskiruumiissa, kun taas sensorineuraalinen muoto liittyy sisäkorvaan tai kuulohermoon.

Oireisiin kuuluvat vaikeus ymmärtää puhetta erityisesti meluisassa ympäristössä, tarve lisätä äänenvoimakkuutta, sekä mahdollinen tinnitus. Diagnostiikkaan kuuluu kuulontutkimus (audiometria), joka mittaa kuulemista eri taajuuksilla, sekä lisätutkimukset kuten tympanometria korvan toiminnan arvioimiseksi ja mahdolliset otoakustiset mittaukset.

Hoidon ja hallinnan tavoitteena on palauttaa tai parantaa kuulon toimivuutta sekä helpottaa kommunikointia. Yleisimmät hoitokeinot ovat kuulokojeet, jotka parantavat äänten kuuluvuutta, sekä vakavammissa tapauksissa sisäkorvaimplantti tai muita kirurgisia ja teknisiä ratkaisuja. Lisäksi käytetään apuvälineitä (esimerkiksi FM-lähettimet) ja kuuloaistin rehabilitaatiota sekä kommunikointitaitojen tukemista. Ennaltaehkäisyyn kuuluu korvavahinkojen välttäminen, melun suojaus ja säännölliset kuuloarvot erityisesti riskiryhmissä. Kuulonalenemisen ennuste riippuu sen syystä ja varhaisesta hoidosta.