kuuloaistin

Kuuloaisti, eli kuuleminen, on aisti, jolla ihmiset havaitsevat ympäristön ääniaaltoja. Äänet ovat ilmanpaineen vaihteluita, jotka kulkeutuvat korvan kautta sisäkorvaan ja muuttuvat siellä sähköisiksi signaaleiksi. Tämä prosessi mahdollistaa puheen, musiikin sekä muiden ympäristön äänien havaitsemisen sekä kuuloaistin avulla ympäristön lähteiden paikantamisen ja tilojen tulkinnan.

Anatomialtaan kuuloaisti koostuu ulkokorvasta, välikorvasta ja sisäkorvasta. Ulkokorva kerää ääniaallot ja johtaa ne tärykalvolle. Välikorvassa ovat kolme pienintä kuuloluuta – vasara, alasin ja jalustin – jotka vahvistavat värähtelyä ja siirtävät sen tärykalvolta sisäkorvaan. Sisäkorvassa muuntuvat mekaaniset liikkeet hius-solujen kautta sähköisiksi signaaleiksi, jotka kulkeutuvat kuulohermon avulla aivorunkoon ja edelleen aivokuorelle tulkittaviksi.

Kuuloaistin havaitsee äänen ominaisuuksia kuten voimakkuus, korkeus ja sävy. Paikantaminen perustuu kahden korvan välisten viiveiden sekä äänenvoimakkuus-erojen hyödyntämiseen. Kehitys alkaa sikiöaikana, ja syntymän jälkeen kuulo kehittyy nopeasti; liiallinen melu voi vaurioittaa kuuloa.

Kuuloaistiin liittyy erilaisia häiriöitä. Johtumis- ja välikorvan rakenteelliset ongelmat voivat aiheuttaa kuulonmenetyksen, kun taas sisäkorvan solujen tai kuulohermon vauriot johtavat sensorineuraaliseen kuulonalenemiseen. Ikääntymisen myötä kuulo voi heikentyä. Diagnoosi perustuu audiometriaan ja tympanometriaan sekä puheentunnistus- ja äänetestausmenetelmiin. Hoitomuotoja ovat kuulokojeet ja sisäkorvaistutteet, sekä kuulon suojaus ja kuntoutus.