Kirjandusteksti

Kirjandusteksti on kirjallisuustieteessä käytetty termi, jolla viitataan teksteihin, joiden ensisijaisena tarkoituksena on taiteellinen ilmaisunsa, kielellinen muoto ja maailmankuvan rakentaminen. Se erottuu muista teksteistä, kuten tiedonvälitys- tai utilitaristisista teksteistä, vaikka kirjallisuustekstikin voi käsitellä todellisuutta.

Kirjallisuusteksti voi esiintyä erilaisissa muodoissa, erityisesti proosassa ja runoudessa. Proosaa voidaan jakaa romaaneihin, novelliteksteihin ja kertomuksiin; runoihin ja lyriikkaan; lisäksi draama ja esseet voivat myös sijoittua kirjallisuuden alaan. Teksteissä korostuvat kielen rytmi, kuvakieli ja kerronnan rakenne.

Keskeisiä piirteitä ovat kieli ja tyyli, kerrontatapa (ensimmäinen tai kolmas persoona, näkökulman valinta), aikakausi ja asetelma, teemat ja arvolataus sekä intertekstuaalisuus. Kirjallisuustekstit käyttävät usein metaforaa, symboliikkaa ja monialaisia merkityksiä.

Kirjallisuustiede tutkii näitä tekstejä analysoimalla rakennetta, kieltä, teemoja ja konteksteja sekä vertaamalla kokonaisuuksia. Metodit kuten close reading, kontekstuaalinen analyysi sekä genre-tutkimus auttavat ymmärtämään, miksi teksti on merkityksellinen. Tekstilajin historiaa tarkastellaan sekä yhteiskunnallisten muutosten että kirjallisuuden kehityksen perspektiivistä.

Kirjallisuustekstien käyttö ja tulkinta ovat keskeisiä sekä koulutuksessa että kulttuurisessa keskustelussa. Julkaiseminen tapahtuu sekä painettujen että digitaalisten muotojen kautta, ja tekstit voivat saavuttaa kansainvälistäkin lukijakuntaa.