intertekstuaalisuus
Intertekstuaalisuus on kirjallisuudentutkimuksen käsite, jonka mukaan tekstit ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Tekstien merkitys syntyy paitsi niiden omista sanoista myös viitteistä, lainauksista ja viittaavista reaktioista aiempiin teoksiin sekä kulttuurisiin käytäntöihin. Tekstiä voidaan lähestyä kuin mosaiikkia, jossa käytetyt sitaatit ja alluutiot avaavat uusia merkityksiä.
Termi otettiin käyttöön 1960-luvulla ranskalaisen teoreetikon Julia Kristevan toimesta. Hän yhdisti Mikhail Bakhtinin dialogisen perinteen ja
Intertekstuaalisuus ilmenee monin tavoin: suorat sitaatit, alluutiot, parodian ja pastissin tekniikat sekä muut viitteelliset keinot. Merkitys
Käytännössä intertekstuaalisuus haastaa näkemyksen originaalisesta, yksittäisestä lähteestä ja kiinnittää huomion kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja historiallisessa kontekstissa syntyvään
Kritiikkiin kuuluu, että käsite on liian laaja ja epäriippuvainen kontekstista; joidenkin mielestä se voi peittää yksittäisten