Kielijärjestelmät

Kielijärjestelmät tarkoittavat kielen rakenteellisia ja toiminnallisia kokonaisuuksia, jotka mahdollistavat viestinnän. Ne kattavat ääntömateriaalin ja sen järjestykset (fonetiikka ja fonologia), morfeemit ja sananmuodostuksen (morfologia), lauseiden rakenteet (syntaksi), merkitysten järjestelmän (semantiikka) sekä tilanteeseen liittyvät käyttöperiaatteet (pragmatiikka). Lexicon eli sanasto yhdistää kieliopin ja merkitykset käytännöllisiksi yksiköiksi.

Kielijärjestelmiä tutkitaan monista näkökulmista: rakenneanalyysi, typologia, kehitys ja prosessointi. Luokittelussa erotellaan usein abstraktit säännöt ja niiden toteutuminen kielenkäytössä; eri teoreettiset lähestymistavat (generatiivinen, funktionaalinen, kognitiivinen, konstruktioteoriat) painottavat eri tasoja ja mekanismeja.

Kielijärjestelmät ovat sekä yksilöllisiä että sosiaalisia: yksilön kielioppia muokkaavat oppiminen ja psykologiset prosessit, yhteisöllä taas normit, rekisterit, murteet ja standardointi. Monikielisyys ja kielten kohtaaminen synnyttävät kontaktimuotoja ja lainautumista, mikä vaikuttaa kielijärjestelmän muutokseen.

Käytännön sovelluksia ovat kieliopetus, kieliteknologia ja kielipolitiikka. Kuvailu ja mallintaminen auttavat ymmärtämään kielen mahdollisuuksia ja rajoja, sekä kehittämään työkaluja automaattiseen kielenkäsittelyyn ja kielten säilyttämiseen.