Itseohjautuvuusteoriat

Itseohjautuvuusteoriat ovat motivaation ja persoonallisuuden tutkimuksessa käytetty kokonaisuus, jonka kehittivät Edward L. Deci ja Richard M. Ryan. Teorian keskeinen väite on, että motivaation laatu riippuu siitä, missä määrin ympäristö tukee kolmea perustarvetta: autonomia, pätevyys ja liittyminen. Kun nämä tarpeet tyydytetään, ihmisellä on tyypillisesti enemmän sisäistä motivaatiota, parempi sitoutuminen ja suurempi psykologinen hyvinvointi.

SDT erottaa sisäisen motivaation ja ulkoisen motivaation sekä kuvaa ulkoisen motivoinnin eri säätelyn muodot: ulkoinen säätely, introjektioitu säätely, identifioitu säätely ja integroidtu säätely. Laadukas motivaatio syntyy, kun yksilö kokee autonomian säilyvän, pätevyyden tunteen vahvistuvan ja sosiaalisen yhteyden kokemuksen lisääntyvän.

Tärkeimmät alateoriat ovat kognitiivinen arviointiteoria (Cognitive Evaluation Theory, CET), joka tutkii sitä, miten ulkoiset tapahtumat vaikuttavat sisäiseen motivaatioon tarjoamalla autonomiaa ja pätevyyden tunteita sekä tukea sosiaalista yhteydenpitoa, sekä organismisen integraation teoria (Organismic Integration Theory, OIT), joka käsittelee sitä, miten ulkoisia motivaation muotoja internalisoidaan osaksi yksilön arvoja ja identiteettiä.

Sovellukset kattavat koulutuksen, työelämän, terveyden ja urheilun. Tutkimus yleisesti osoittaa, että autonomiaan tukeva ilmapiiri parantaa motivaatiota, oppimista, sitoutumista ja hyvinvointia, kun taas kontrolloiva ilmapiiri voi heikentää näitä.

Kritiikki ja rajoitteet liittyvät kulttuuriseen kontekstiin ja mittauskysymyksiin, mutta itseohjautuvuusteoria on vakiinnuttanut asemansa laajalti käytettynä kehys motivaation tutkimukseen ja käytäntöön.