Genotoksisuustestit

Genotoksisuustestit ovat laboratoriotestejä, joiden tarkoituksena on arvioida aineen genotoksista potentiaalia— sitä, voiko aine aiheuttaa DNA-vaurioita, mutaatioita tai kromosomimuutoksia. Näillä testeillä muodostetaan kokonaiskuva genotoksisuudesta osana riskinarviointia ja säädösten noudattamista.

Testit jaetaan in vitro- ja in vivo -menetelmiin. In vitro -testeissä käytetään soluviljelmiä tai bakteerikantoja ja ne havainnoivat mutaatioita, DNA-vaurioita tai kromosomimuutoksia. Tunnetuimpia ovat Amesin mutaatioassay (bakteerien palautusmutaatio), sekä mikronukleus- ja comet-testit. Lisäksi on käytössä mammalian solujen kromosomimuutos- ja geenimutaatiointitestit, kuten HPRT- tai TK-mutaatiointitestit.

In vivo -testit suoritetaan eläimillä. Yleisiä tässä kategoriassa ovat mikronukleus-testi luuytimen tai veren solukossa sekä in vivo comet-testi. Lisäksi on käytössä transgeneettiset rodent-tutkimukset, joilla mitataan geenimutaatioita elimistössä ylempien järjestelmien tasolla. Osa testeistä sisältää metabolismin simuloinnin S9-systeemin avulla, jolloin voidaan arvioida pro-genotoksien aktivoitumista.

Säädökselliset näkökulmat ja ohjeistus. OECD:n ohjeet antavat standardoidun lähestymistavan testien suorittamiseen ja tulosten tulkintaan. Testien tulosten merkitystä arvioidaan kokonaisnäytön perusteella: positiiviset tulokset osoittavat genotoksisen riskin, negatiiviset eivät yksin riitä osoittamaan turvallisuutta. Genotoksisuustestit ovat keskeisiä lainsäädännöllisessä riskinarvioinnissa erityisesti lääke-, kemian- ja kosmetiikkatuotteiden kehityksessä.