Erottelukeino

Erottelukeino tarkoittaa keinoa, välinettä tai prosessia, jolla sekoitus jaetaan kahdeksi tai useammaksi erilliseksi fraktioksi. Termiä käytetään laajasti kemian, metallinjalostuksen, ympäristötekniikan sekä elintarvikkeiden ja kierrätyksen kontekstissa. Eroitus perustuu komponenttien erilaisiin fyysisiin tai kemiallisiin ominaisuuksiin, kuten tiheyteen, liukoisuuteen, haihtuvuuteen sekä magneettiseen tai elektrostaattiseen käyttäytymiseen, tai hiukkaskokoon ja pintarakenteeseen.

Yleisimmät erottelumenetelmät voidaan jakaa fyysisiin (mekaanisiin) ja kemiallisiin sekä termisiin menetelmiin. Fyysiset menetelmät perustuvat aineiden fysikaalisiin eroihin: suodatus, siivilöinti, decantointi ja sedimentaatio sekä erilaiset kierrätys- ja erotuslaitteet, kuten sentrifugointi. Magnettinen ja elektrostaattinen erottelu hyödyntävät magnettisuutta tai sähköisiä ominaisuuksia. Flotaatio on keskeinen menetelmä esimerkiksi mineraalien erottelussa, kun rakeet nousevat ilmakuplien mukana pintaan.

Kemialliset ja termiset erottelumenetelmät käyttävät muutoksia olosuhteisiin tai kemiallisia reaktioita: haihdutus ja tislaus, kiteytys, saostus sekä liuottimien erottelu (liuottimen uutto) ja adsorptio. Kromatografia sekä poikkeukselliset molekyylin erottelumenetelmät ovat myös osa erottelukeinojen kirjoa.

Sovellukset ulottuvat mineraalien rikastuksesta vedenpuhdistukseen ja jäteveden käsittelyyn, kemialliseen ja biotekniseen tuotantoon, elintarvikkeiden erotteluun sekä kierrätyksessä erotteluun eri materiaalien välillä.

Valintakriteereitä ovat kustannukset, energian tarve, ympäristövaikutukset ja erotettavien aineiden ominaisuudet.