liuottimen

Liuottimen käsite viittaa aineeseen, jolla on kyky liuottaa toisia aineita. Yleensä liuottimet ovat nestemäisiä; niitä käytetään sekä liuottamiseen että laimentamiseen sekä suspensioiden muodostamiseen ilman, että liuotin itse muuttuu kemiallisesti. Niitä hyödynnetään laajasti teollisuudessa, laboratoriossa sekä taiteessa ja puhdistuksessa.

Liuottimet voidaan luokitella useilla tavoilla. Keskeinen jako perustuu polaarisuuteen: polaariset liuottimet, kuten vesi, etanol ja asetoni, liuottavat yleensä polaarisia yhdisteitä; epäpolaariset liuottimet, kuten tolueeni ja heksaani, liuottavat rasvoja ja öljyjä paremmin. Polaarisuus ja dielektrinen vakaus vaikuttavat liukoisuuteen sekä haihtuvuuteen. Ominaisuuksiin vaikuttavat kiehumispiste, haihtuvuus, palovaarat sekä myrkyllisyys. Suuret seokset voivat yhdistää sekä polaarisia että epäpolaarisia ominaisuuksia.

Käyttökohteet vaihtelevat maalauksista ja lakatuotteiden valmistuksesta puhdistus- ja pesumenetelmiin sekä laboratorio- ja teollisuussovelluksiin; liuottimia käytetään myös osana monien kemiallisten reaktioiden valmistelua ja apuaineita koostumuksissa. Oikean liuottimen valinta riippuu liuotavasta aineesta sekä halutuista tutkimus- tai tuotantoprosessin ominaisuuksista.

Turvallisuus ja ympäristö: useimmat liuottimet ovat helposti haihtuvia ja palavia, ja niiden hengittäminen tai pitkäaikainen altistuminen voi aiheuttaa terveysriskkejä. Siksi niitä käsitellään hyvässä ilmanvaihdossa, käytetään suojavarusteita ja noudatetaan asianmukaisia säilytys- ja jätehuoltokäytäntöjä. Lainsäädäntö, kuten REACH ja GHS, sekä paikallinen säädös säätelevät tuotantoa, käyttöä ja hävittämistä.