Erikoisväestö

Erikoisväestö on yleisnimi kuvaamaan väestöryhmiä, joiden tarpeet, olosuhteet tai riskit poikkeavat valtaväestöstä ja joita tutkimuksessa tai palvelujärjestelmässä käsitellään erikseen. Käsite ei ole kiinteä juridinen luokka; sen määrittely riippuu kontekstista ja tavoitteesta. Erikoisväestöä voivat muodostaa muun muassa lapset ja vanhukset, henkilöt vammaisuuden tai kroonisten tilojen vuoksi, sekä maahanmuuttajat tai muut äidinkielen puhujat, etniset tai kielelliset vähemmistöt, kodittomat sekä vankilassa tai pysyvästi huolenpidon piirissä olevat ryhmät.

Käytössä erikoisväestöön kohdistuu tutkimus- ja palvelujärjestelmissä tarve varmistaa oikeudenmukainen edustus ja räätälöidyt ratkaisut. Tämä voi tarkoittaa erityislyötyä otantaa, aluetason tai suhdekohtaisia analyyseja sekä kohdennettujen palveluiden suunnittelua.

Tieteellisessä ja hallinnollisessa työssä korostuvat eettiset ja käytännön seikat: saavutettavuus, viestinnän esteettömyys ja kulttuurisensitiivisyys, käännökset, suostumuksen varmistaminen sekä tietoturva. Haasteina ovat pienet otoskoot, kieltäytymis- tai vastausprosentin vaihtelut sekä mahdolliset kielelliset tai kulttuurillisetesteet, jotka voivat vaikuttaa datan laadukkaaseen keruuseen.

Erikoisväestön huomioiminen edistää tasa-arvoa ja mahdollistaa paremmin kohdennetut, vaikuttavat interventiot sekä tilastollisen ja politiikkakäytännön läpinäkyvyyden. Suomessa termiä käytetään yleisesti kuvaamaan väestöryhmiä, joiden erityistarpeet vaativat tarkempaa huomiointia tutkimuksessa ja palveluissa.