Epämuotoisuus

Epämuotoisuus on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan sanojen morfologisessa tarkastelussa ilmenevää epäyhtenäisyyttä taivutuksessa. Se kuvaa tilannetta, jossa sanojen muodot eivät noudata täysin yhdenmukaista paradigmaa, tai joissa erilaisia oikeita muotoja on enemmän kuin yksi odotettu malli. Epämuotoisuuteen liittyy sekä täysin epäsäännöllisiä muotoja (suppleetio) että osittaisia poikkeamia, kuten stem- tai juurimuutoksia, sekä tilanteita, joissa tietty taivutusmuoto puuttuu kokonaan.

Ilmiölle on tyypillistä, että muodonmuutosten säännönmukaisuus on mennyt rikki historiallisen kehityksen, lainausten tai kielen sisäisten muutosten seurauksena. Eri kielissä epämuotoisuus ilmenee eri tavoin: toisinaan kyse on suppletiivisistä pareista, toisinaan epäselvistä tai osittain säännöttömistä taivutuksista, ja joissakin tapauksissa puuttuvista paradigman muodoista. Esimerkkejä epämuotoisuudesta löytyy muun muassa englannin verbien go–went sekä man–men -parien kaltaisista poikkeuksista, sekä erilaisista aine- ja sanatason taivutuksellisista rearragementeista eri kielissä.

Käytännössä kielitieteessä epämuotoisuutta tutkitaan kartoituksessa, luokittelussa ja historiallisen kehityksen analysoinnissa. Se auttaa ymmärtämään, miten kielten morfologiset järjestelmät ovat kehittyneet, miksi jotkut muodot ovat säilyneet tai kadonneet ja miten lainat sekä äänne- ja morfologiset muutokset vaikuttavat kielten taivutukseen. Termiä käytetään pääasiassa akateemisissa yhteyksissä, ja arkikielessä epämuotoisuudesta viitataan harvemmin erikseen.

See also: suppletion, morfologinen epäjärjestys, kielihistoria.