taivutuksista

Taivutus tarkoittaa sanojen muodon muuttamista sen mukaan, millä kieliopillisilla rooleilla ne lauseessa toimivat. Suomessa taivutus koskee erityisesti substantiiveja ja adjektiiveja sekä pronomineja ja verbejä, ja sen avulla ilmaistaan muun muassa lukua (yksikkö/monikko), sijamuotoja sekä omistussuhteita ja aikamuotoja.

Substantiivit ja adjektiivit taipuvat siten, että sama perusnimi saa erilaiset loput riippuen siitä, mitä suhteita lauseessa tarvitaan. Esimerkkinä sana koira voidaan taivuttaa useisiin muotoihin: nominatiivi koira; genetiivi koiran; partitiivi koiraa; inessiivi koirassa; elatiivi koirasta; illatiivi koiraan; adessiivi koiralla; ablatiivi koiralta; allatiivi koiralle; essiivi koirana; translatiivi koiraksi; abessiivi koiratta. Monikkomuodot täydentävät nämä muodot.

Verbit puolestaan taivuttuvat persoonan ja luvun mukaan sekä ilmaisevat aikamuotoja ja moodia. Esimerkiksi verbi puhua taipuu preesensissä: puhun, puhut, puhuu, puhumme, puhutte, puhuvat. Imperfektin muodot: puhuin, puhuit, puhui, puhuimme, puhuitte, puhuivat. Suomalainen taivutus sisältää myös perfekti- ja pluskvamperfektimuodot sekä mahdollisuuden passiiviin.

Taivutuslajien lisäksi adjektiivit taivutuvat kohti nimeä: ne taipuvat samaan k used and number with the noun, kuten iso koira – isot koirat; hyvä koira – hyvät koirat. Taivutuksen oppiminen vaatii harjoitusta, erityisesti konsonantti- ja vokaaligradation sekä erilaisten poikkeusten vaikutusten huomioimista.

Mondialta löytyvät taivutuksista, kuten elatiivin monikkomuoto taivutuksista, osoittavat taivutuksen käytännön merkityksen: ne ilmaisevat, mistä puhuttaan, ja millä tavoin sanaan kohdistuu eri kieliopillinen suhde. Ymmärrys taivutuksista on keskeinen osa suomen kielen hallintaa.