Dekompensaatiossa

Dekompensaatiossa tarkoitetaan tilaa, jossa sairauden kompensaatiomekanismit eivät enää riitä ylläpitämään elimistön toimintaa, jolloin oireet pahenevat ja elintoiminnot voivat heikentyä. Dekompensaatio voi kohdata useita elinjärjestelmiä, mutta yleisimmin sitä tarkastellaan sydämen, maksahäiriöiden tai keuhkojen kontekstissa. Taustalla on usein lisääntynyt kuormitus sairaukselle tai kompensaatiomekanismien heikkeneminen sairauden edetessä; infektiot, neste- ja suolatasapainon häiriöt sekä hoitoon liittyvät tekijät voivat laukaista tilan.

Sydämen dekompensaatio ilmenee usein hengenahdistuksena levossa tai rasituksen yhteydessä, turvotuksena jaloissa tai vatsassa sekä väsymyksenä. Maksan dekompensaatiossa voi esiintyä nesteen kertyminen peritoneumissa (ascites), ruokahaluttomuutta ja keltaisuutta sekä mahdollisesti aivoperäisiä oireita enkefalopatian muodossa. Keuhkojen tai munuaisten dekompensaatiossa oireet riippuvat tilasta, mutta keskeisiä merkkejä ovat hengenahdistus, hengityksen sävyä muuttava työ ja virtsanerityksen tai virtsan koostumuksen muutos.

Diagnoosi perustuu kliinisiin löydöksiin, taustakuormitukseen sekä laboratori- ja kuvantamistutkimuksiin. Tarvitaan usein sydämen toiminnan, maksasolujen tilan ja nestetasapainon arviointi. Hoito keskittyy taustalla olevan sairauden hallintaan, neste- ja suola- tasapainon korjaamiseen sekä hapetukseen ja tarvittaessa tehohoitoon. Diureetit, verenkierron tukeminen, infektion hoito sekä ravitsemuksellinen tuki voivat olla olennaisia. Ennen kaikkea dekompensaatio vaatii varhaista tunnistusta ja moniammatillista hoitoa.

Ennuste riippuu dekompensaatioiden syystä, taustasairauden vakavuudesta sekä nopean hoitokeinon saatavuudesta. Siirtymä dekompensaatiosta krooniseen vajaatoimintaan voi olla mahdollista, mutta vaatii jatkuvaa seurantaa ja elintoimintojen tukemista. Ennaltaehkäisy perustuu sairauden aktiiviseen hoitoon, riskitekijöiden hallintaan sekä potilaan ja omaisten koulutukseen.