Diureetit

Diureetit ovat lääkeaineiden ryhmä, jonka tehtävä on lisätä virtsaneritystä ja siten vähentää nesteen kertymää kehossa. Niiden vaikutus perustuu natrium- ja veden takaisinimeytymisen estämiseen munuaisissa, mikä johtaa mieluummin suurempaan kuin normaalin virtsaneritykseen.

Yleisimmät diureettityypit ovat:

- Loop-diureetit (esim. furosemidi, torasemidi) vaikuttavat Henlenlingin ascendentissa ympyrässä ja tuottavat voimakkaan diureesin. Käytetään turvotuksen ja sydämen vajaatoiminnan oireiden hallintaan. Vaarana ovat elektrolyyttitasapainon häiriöt, kuivuminen ja kuulon toxiciteetit.

- Thiazididiureetit (esim. hydroklorotaldiidi, klortalidoni) vaikuttavat distaalisen tubuluksen reasiointiin ja aiheuttavat kohtuullisen diureesin. Hyötyvät verenpainetaudin hoidossa sekä lievän turvotuksen hoidossa. Voi aiheuttaa hyponatremiaa ja hyperkalemiaa harvemmin.

- Kaliumin säästävät diureetit (esim. spironolaktaoni, amiloridi) estävät aldosteronin vaikutuksia, tuottavat pienemmän diureesin mutta suojaavat kaliumpuutoksilta. Käytetään sydämen vajaatoiminnan hoidossa tai lisänä muiden diureettien kanssa. Haittoina hiperkalemia ja joissain tapauksissa gynekomastia (spironolaktaoni).

- Osmootiset diureetit (esim. mannitoli) vaikuttavat proksimaalisen tubuluksen osmolaarisuuteen; käytetään akuutisti kallonsisäisen paineen pienentämiseen ja joissain silmän tiloissa. Voi aiheuttaa kuivumista ja elektrolyyttimuutoksia.

Käyttöön liittyy säännöllinen seurantatarve: munuaisten toiminnan, elektrolyyttien ja verenpaineen sekä potilaan nestejakauman seuraaminen. Esteet ja yhteisvaikutukset, kuten NSAID-lääkkeet tai ACE-estäjät, voivat heikentää vaikutusta. Yhteenvetona diureetit ovat monipuolinen työkalupakki nesteenhallinnassa sekä verenpaineen hoidossa, mutta niitä tulee käyttää harkiten ja terveydenhuollon valvonnassa.