Autoreaktiiviset

Autoreaktiiviset tarkoittaa immuunijärjestelmän solutekijöitä, joiden reseptorit reagoivat oman kehon kudosten antigeeneihin. Yleensä ihmisessä esiintyy pienessä määrin autoreaktiivisia T- ja B-lymfosyyttejä, mutta kehityksen ja toleranssimekanismien avulla niiden vaikutus pyritään pitämään haitattomana. Jos toleranssi epäonnistuu tai sen kontrolli heikkenee, autoreaktiiviset solut voivat aiheuttaa autoimmuniteetin.

Toleranssimekanismit, jotka minimoivat autoreaktiivisuutta, jakautuvat keskushermoston eli keskushermoston toleranssiin sekä periferiseen toleranssiin. Keskushermoston toleranssiin kuuluvat T-lymfosyyttejä koskeva negatiivinen valinta thymuksessa ja soluvasteen hillitseminen sekä B-lymfosyyttien kosteutuminen luuytimen kehityksessä. Perifeerinen toleranssi puolestaan koostuu anergiasta eli käytännössä toimintakyvyn menettämisestä, T-regulatoristen solujen verrokkiemukseta sekä solujen kliinisen aktivoitumisen kontrolloinnista tapahtuvaan kuolemaan. Joidenkin autoreaktiivisten solujen on mahdollista välttyä toleranssilta ja aktivoitua vasta-aineisiin tai soluvälitteiseen immuunivasteeseen johtavia signaaleja vastaan.

Autoreaktiivisuudella on monia rooleja sekä normaalissa puolustusvasteessa että autoimmuunisairauksien taustalla. Infektioiden aiheuttamat silmukka-reaktiot, molekulaarinen mimikry, ympäröivän kudoksen aktivoituminen sekä epitope-spreading voivat laukaista autoreaktiivisten solujen aiheuttaman tulehduksen. Esimerkkejä autoreaktiivisuuden seuraamuksista ovat erilaisten autoimmuunisairauksien, kuten tyypin 1 diabeteksen, kilpirauhas- ja nivel autoimmuneiden sekä systeemisen lupuslta suosittuja, kliinisiä merkkejä. Diagnostiikassa voidaan hyödyntää autoantistandardeja ja serologisia testejä, jotka auttavat havaitsemaan autoreaktiivisia vasta-aineita.