Asertiivisuutta

Asertiivisuus on kyky ilmaista omat tarpeet, tunteet ja oikeudet sekä asettaa rajat samalla kun kunnioittaa toisten oikeuksia. Asertiivinen viestintä on rehellistä ja suoraa, mutta ei loukkaa eikä alenna toisia. Se perustuu itseluottamukseen ja vuorovaikutuksen tasapainoon.

Se eroaa sekä passiivisuudesta että aggressiivisuudesta. Passiivisessa viestinnässä oma ääni jää usein kuulematta ja omat tarpeet unohdetaan, kun taas aggressiivisessa viestinnässä oma tahtotila ohjaa muita ja voi vahingoittaa suhteita. Asertiivisuus yhdistää näitä: sekä ilmaisee omat toiveet että huomioi toisen oikeudet.

Keskeisiä taitoja ovat I-lauseet (esimerkiksi minä tunnen…, haluan…, koen…), selkeä ja konkreettinen pyyntö, aktiivinen kuunteleminen sekä rauhallinen äänensävy ja kehon kieli. Myönteinen ja asiallinen palaute sekä kyky pysyä rauhallisena tilanteessa auttavat viestin läpimenossa.

Aserttinen kehittäminen vaatii harjoittelua ja pientä askelta kerrallaan. Esimerkkejä: asettaa rajaa pienissä tilanteissa, käyttää rooliharjoituksia, ja seurata oman ilmaisun vaikutuksia. Tavoitteita voidaan asettaa sekä työ- että henkilökohtaisiin tilanteisiin, kuten projektien vastuista neuvotteluihin ja rajojen sanomiseen ihmissuhteissa.

Hyötyinä ovat parempi itsetunto, selkeämpi kommunikaatio ja vähentynyt kapasiteetin väärinkäyttö. Haasteina voivat olla alkuvaiheen epävarmuus ja konfliktien pelko, mutta säännöllinen harjoittelu ja palautteen hyödyntäminen auttavat kehittymistä. Kulttuuriset tekijät vaikuttavat siihen, miten asertiivisuus nähdään ja miten sitä ilmaisussa tulisi soveltaa. Suomessa asennearvot voivat tukea suorasukaisuutta, mutta konteksti ohjaa käytännön toteutusta.