Alkaliniteetti

Alkaliniteetti, usein käytetty nimitys alkalisuuden vastustuskyvylle vedessä, tarkoittaa veden tai muun nesteen kykyä neutraloida happoja. Se kuvaa buffering- eli hukutuskapasiteettia, jonka ansiosta pH ei laske voimakkaasti, kun aineita lisätään tai ilmakehästä CO2 vaihtuu. Alkaliniteetti on erityisen tärkeä ympäristön ja vedenkäsittelyn kannalta, sillä se vaikuttaa tilapäiseen tai pitkäaikaiseen pH-stabiilisuuteen.

Päätekijät ja koostumus: luonnonvesissä alkaliniteetti johtuu ensisijaisesti bikarbonaatista (HCO3-), karbonaatista (CO3^2-) ja hydroksidi-ioneista (OH-). Bikarbonaatit ovat yleensä suurin yksittäinen komponentti, ja niiden määrä sekä pH:n suuruus vaikuttavat siihen, millainen kokonaisalkaliniteetti on. Muita, harvemmin suuria osia, voivat olla boraatit, fosfaatit ja silikaatit.

Mittaus ja mittayksiköt: alkaliniteetti mitataan standardihapon titrauksella. Koko alkaliniteetti määritellään titraamalla pH:iin noin 4,5 (kokonaisalkaliniteetti). Karbonaattialkaliniteetti mitataan pH:iin noin 8,3 (phenolphthalein-endpoint). Yksiköinä käytetään meq/L (millieq/L) tai mg/L ekv. CaCO3:na; 1 meq/L vastaa noin 50 mg/L CaCO3. Tavanomaiset arvot vaihtelevat vesistöittäin: luontainen makea vesi saa yleensä alkaliniteettia noin 20–200 mg/L CaCO3-ekv., merivesi huomattavasti suuremman arvon.

Merkitys: alkaliniteetti vaikuttaa pH:n suojakapasiteettiin ja ekosysteemin hapenkulkuun, sekä vedenkäsittelyssä sekä juomaveden laatuun että putkistojen korroosion ja kalkkikivilaskun ehkäisyyn. Se ei ole sama asia kuin veden nykyinen pH, vaan kyseessä on kyky vastustaa happamuuden muutoksia.