yksinäisyys

Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, jossa koetaan, että sosiaaliset suhteet ovat vähäisiä tai niistä puuttuu syvyyttä tai merkitystä. Se voi esiintyä sekä ihmisten kanssa ollessa että yksin ollessa.

Se eroaa yksinkertaisesta eristäytymisestä: yksinäisyys ei riipu ympärillä olevien ihmisten määrästä, ja sitä voi kokea ollessaan kahden ihmisen läsnä ollessa. Yksinäisyys liittyy mieluummin laadun ja merkityksen kokemukseen kuin pelkkään määrään.

Syitä on moninaisia: iän myötä tapahtuvat elämänmuutokset (muutto, eläkevaiheet, läheisen kuolema), terveys- tai liikuntarajoitteet, heikentynyt sosiaalinen verkosto sekä muutokset elinympäristössä ja teknologian sekä työn cambios. Digitalisaatio voi sekä helpottaa yhteyksiä että lisätä eristyneisyyden kokemusta.

Vaikutukset ovat moninaisia. Yksinäisyydellä on yhteyksiä mielenterveys- ja fyysisiin terveysriskeihin, kuten masennukseen, unihäiriöihin, stressiin sekä sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin. Se voi heikentää elämänlaatua ja toimintakykyä sekä lisätä yleistä hyvinvointiongelmaa.

Tutkimukset mittaavat yksinäisyyden kokemusta; yleisimpiä mittareita ovat UCLA Loneliness Scale ja De Jong Gierveld -mittari. Mittaukset vaihtelevat maiden ja aineistojen mukaan.

Riskiryhmiä ovat usein vanhukset, opiskelijat, uudet tulokkaat ja henkilöt pitkäaikaissairauden kanssa. Pandemian ja talouskriisien aikaiset olosuhteet sekä palveluverkostojen rakenteelliset tekijät ovat korostaneet yksinäisyyden haasteita.

Ehkäisy ja tukitoimet sisältävät yhteisöllisiä ohjelmia, vertaistukitoimintaa sekä helpomman pääsyn sosiaali- ja terveyspalveluihin. Varhainen tunnistus ammattilaisten toimesta sekä kulttuurisesti sensitiivinen, saavutettava tuki nähdään olennaisina. Kansallisella tasolla yksinäisyyden ehkäisyyn kohdistuvat toimet yhdistävät tutkimusta, politiikkaa ja palveluita.