yksinhuoltajuus

Yksinhuoltajuus tarkoittaa, että lapsen huoltajuus ja vastuu lapsen kasvatuksesta sekä tärkeimpien päätösten tekemisestä kuuluvat yhdelle vanhemmalle. Tämä vanhempi vastaa käytännössä päivähoidosta, asumisesta, koulutuksesta sekä terveydenhuollosta, ja hänellä on ensisijainen päätöksentekovallan. Toinen vanhempi voi edelleen olla oikeutettu tapaamisoikeuteen ja elatusvastuuseen, riippuen tilanteesta ja viranomaisten tai tuomioistuimen ratkaisusta.

Yksinhuoltajuus voidaan määrätä esimerkiksi eron tai avioeron yhteydessä sekä tilanteissa, joissa toinen vanhempi ei kykene tai ei voi toimia lapsen edun mukaisesti. Tällainen ratkaisu voi toteutua, jos lapsen turvallisuus tai hyvinvointi vaarantuu, vanhemmat eivät kykene tekemään yhteistyötä, tai muun selvän syyn vuoksi yhteishuoltajuus ei ole lapsen parhaaksi.

Käytännössä yksinhuoltajuus antaa vanhemmalle ensisijaisen päätöksentekovallan tärkeissä asioissa, kuten lapsen muutto, koulutusratkaisut, terveydenhuolto ja muut suuria muutoksia koskevat päätökset. Toinen vanhempi säilyttää usein oikeuden ottaa osaa lapsen elämään tapaamisten kautta sekä hänellä on lakisääteinen elatusvastuu. Yksinhuoltajuuden lisäksi on mahdollista, että lapsen etu vaatii myöhempiä muutoksia, joihin voidaan hakea muutosta tuomioistuimessa.

Säätely ja menettelyt Suomessa perustuvat lapsen edun ensisijaisuuteen. Kysymykset yksin- tai yhteishuoltajuudesta ratkaistaan yleensä käräjäoikeudessa osana eroa tai huoltajuutta koskevaa oikeudenkäyntiä, mutta viranomaiset voivat tarjota lausuntoja ja tukea päätöksenteon pohjaksi.