Yksinhuoltajuuden

Yksinhuoltajuus on lapsen huollon muoto, jossa yksi vanhemmista saa yksin vastuun lapsen huollosta ja suurimmasta päätöksenteosta. Lapsi asuu pääsääntöisesti tämän vanhemman luona, ja hän vastaa arjen ja kasvatuksen keskeisistä kysymyksistä, kuten asumisesta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta.

Toinen vanhempi säilyttää oikeuden saada tietoa lapsen asioista sekä elatus- ja tapaamisoikeuden suhteessa lapseen.

Yksinhuoltajuus voidaan määrätä joko tuomioistuimen päätöksellä tai vanhempien välisellä sopimuksella. Päätös tehdään lapsen edun ensisijaisena perusteena. Yleensä yksinhuoltajuus tulee kyseeseen eron yhteydessä tai tilanteissa, joissa yhteishuoltajuus ei ole lapsen turvallisuuden tai hyvinvoinnin takaamiseksi tarkoituksenmukainen.

Seuraavat seikat vaikuttavat päätökseen: lapsen ikä ja toiveet, vanhempien kyky tehdä yhteisiä päätöksiä, vakaus ja turvallisuus sekä se, miten arki sujuu ja miten yhteydenpito toiseen vanhempaan järjestetään. Mikäli mahdollista, tuomioistuimet usein pyrkivät sopimukseen, joka huomioi lapsen parhaan edun.

Yksinhuoltajuus ei poista toisen vanhemman oikeutta tai mahdollisuutta olla mukana lapsen elämässä. Tarvittaessa voidaan säätää tapaamis- ja elatusjärjestelyjä sekä mahdollisesti rajoituksia, jos lapsen turvallisuus sitä vaatii.