vanhenemisessä

Vanheneminen on biologisten, psykologisten ja sosiaalisten muutosten kokonaisuus, joka tapahtuu yksilön elämän aikana ja johtaa lisääntyneeseen haavoittuvuuteen sairauksiin sekä toimintakyvyn muutoksiin. Se on sekä luonnollinen osa elämänkaarta että yksilöllisesti erilaista.

Biologisesti vanheneminen ilmenee solujen ja kudosten toiminnan heikkenemisenä: solujen ikääntyminen (senescence), telomeerien lyheneminen, mitokondrioiden toiminnan heikkeneminen sekä proteiini- ja aineenvaihduntaketjujen säätelyn epäonnistuminen. Samalla immunologinen järjestelmä heikkenee ja krooninen, matala-asteinen tulehdus (inflammaging) yleistyy. Näistä seuraa lihasvoiman ja lihasmassan (sarkopenian) sekä luuston ylläpitoon liittyvien mekanismien heikkeneminen sekä yleisen toimintakyvyn aleneminen.

Kognitiivinen ja psyykkinen vanheneminen vaihtelee: joidenkin toimintojen nopeus hidastuu ja muistissa voi esiintyä muutoksia, kun taas kokemukset ja viisaus karttuvat. Kognitiivinen säilyminen on yhteydessä liikuntaan, sosiaaliseen osallistumiseen ja koulutukseen sekä yleiseen terveyden ylläpitoon. Riski neurodegeneratiivisiin sairauksiin kasvaa iän myötä, mutta kehitys on yksilöllistä.

Sosiaaliset muutokset liittyvät roolien muutokseen, kuten eläköitymiseen, sekä perhesuhteiden ja tukiverkostojen rakenteiden muutoksiin. Tämä voi lisätä sosiaalisen osallistumisen merkitystä sekä yksinäisyyden riskiä. Väestön ikääntyminen vaikuttaa terveydenhuoltoon, asumiseen ja talouteen, ja se edellyttää palveluiden suunnittelua sekä sopeutumista yhteiskunnallisiin tarpeisiin.

Tutkimus ja hoito: vanhenemisen ilmiöitä tutkivat gerontologia ja biogerontologia, ja kliininen geriatri huolehtii vanhusten terveydenhuollosta. Ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ovat säännöllinen liikunta, monipuolinen ravinto, riittävä uni ja sosiaalinen osallistuminen, jotka tukevat toimintakykyä sekä elämänlaatua.