työkuormitus

Työkuormitus tarkoittaa työssä kohdistuvien vaatimusten ja työntekijän voimavarojen välistä suhdetta. Se muodostuu fyysisistä, kognitiivisista ja psyykkisistä vaatimuksista sekä organisatorisista ja sosiaalisista tekijöistä. Työkuormitus kuvaa, miten paljon ja millaisin tavoin työvaatimukset rasittavat työntekijää eri tekijöiden kanssa samanaikaisesti.

Fyysinen kuormitus liittyy ruumiilliseen rasitukseen, kuten toistuvaan liikkeeseen, raskaisiin taakkoihin tai staattiseen työasentoon. Kognitiivinen kuormitus koostuu päätösten, tarkkaavaisuuden ja moniajon vaatimuksista, kun taas psyykkinen kuormitus voi ilmetä paineen, epävarmuuden tai emotionaalisen rasituksen muodossa.

Organisatoriset tekijät kuten työtahti, määrätyt aikarajat, taukojen puute, epäselvät roolit ja jatkuvat keskeytykset sekä sosiaalinen konteksti, kuten tuki kollegoilta ja esimiehiltä, vaikuttavat työkuormitukseen. Lisäksi työn suunnittelu ja autonomia voivat lievittää tai lisätä kuormitusta.

Liiallinen työkuormitus voi aiheuttaa sekä lyhytaikaisia oireita, kuten väsymystä ja päänsärkyä, että pitkän aikavälin terveysriskejä, kuten tuki- ja liikuntaelinsairauksia, verenpaineen nousua ja uupumusta. Se heikentää suoriutumista, motivaatiota sekä lisää sairastuvuutta ja poissaoloja.

Mittaamista käytetään sekä kysely-, kuten COPSOQ ja NASA-TLX, että muiden arviointimenetelmien avulla. Työkuormituksen hallinnassa keskeisiä keinoja ovat työn sisällön suunnittelu ja tehtävien kierrätys, riittävät tauot, ergonomia, työaikojen järkevä järjestely sekä sosiaalisen tuen ja johtamisen parantaminen.

Finlandissa työturvallisuuslaki ja työterveyshuolto korostavat työn kuormituksen suojaamista osana turvallista ja terveellistä työympäristöä. Työpaikoilla voidaan vähentää kuormitusta sekä yksilötasolla että organisaation tasolla laadukkaan työkyvyn tuen ja riskien hallinnan kautta.