tuntohäviöön

Tuntohäviö tarkoittaa kosketus-, paine-, lämpö- tai tärinätunnon vähenemistä tai kokonaan poisjäämistä tietyllä kehossa olevalla alueella. Se on yleensä oire, ei erillinen sairaus, ja se johtuu sensorisen järjestelmän vauriosta perifeerisessä hermostossa, selkäytimessä tai aivojen somatosensorisilla alueilla. Tuntohäviö voi olla paikallinen ja rajoittua tietylle hermoradalle tai dermatomeen, tai se voi olla yleislaatuinen ja osa suurempaa neurologista kuvaa.

Yleisimmät syyt ovat perifeerinen neuropatia (esim. diabetes, alkoholismi, B12-vitamiinin puute), hermon puristus ja kanavan sairaudet (esim. carpal tunnel), traumahäviöt sekä selkäytimen tai aivojen insultit tai muut keskushermoston sairaudet. Muita syitä voivat olla infektio- tai autoimmuunisairaudet, toksiset aineet sekä tietyt kemoterapialääkkeet. Tuntohäviö voi kehittyä äkillisesti traumasta tai aivohalvauksesta tai kehittyä hitaasti pitkän ajan kuluessa demyelinoitumissairauksien tai neuropatioiden vuoksi.

Oireet ja arviointi vaihtelevat alueittain. Tyypillisiä ovat puutuneisuus, alennettu tai poikkeava kosketustunto, sekä lisääntynyt tai vähentynyt lämpö- ja kipuaistin herkkyys. Diagnoosi perustuu neurologiseen tutkimukseen sekä ohjattuihin tutkimuksiin, kuten hermonjohtotutkimukseen (NCV/EMG), kvalitatiivisiin sensorisointitesteihin (monofiilamenttien testi, kaksi pistettä -testi) ja selvitettäviin verikokeisiin sekä kuvantamiseen.

Hoito kohdistuu sen aiheuttajaan sekä sensorisen häiriön lievittämiseen ja turvallisuuden parantamiseen. Taustalla olevan sairauden hoito, kipujen hallinta, fysioterapia ja toiminnallinen kuntoutus voivat auttaa. Ennuste riippuu syystä ja vaurion laajuudesta; joissakin tapauksissa toipuminen on mahdollinen, toisissa tapauksissa eroosio ja pysyvä tuntokyvyn heikkeneminen voivat jäädä. Ennaltaehkäisy painottaa riskitekijöiden vähentämistä, esimerkiksi hyvää diabeteksen hallintaa ja hermosuojaa vaativia elintapoja.