terästö

Terästä on rautaa sisältävä seos, jonka hiilipitoisuus on alle noin 2,1 prosenttia painosta. Siihen lisätään usein muita alkuaineita, kuten kromia, nikkeliä, vanadiinia ja molybdeeniä, joiden määrät määrittelevät lujuuden, kovuuden ja kestävyyden. Ominaisuudet riippuvat käyttötarkoituksesta ja lisäaineiden yhdistelmistä.

Tuotanto alkaa raudan sulattamisesta ja hiilen lisäyksestä terästehtaissa. Yleisimmät menetelmät ovat BOF- ja sähköuuni-prosessit. Valmis teräs muokataan, valssataan ja leikataan haluttuun muotoon, ja sen ominaisuuksia hienosäädetään lämpökäsittelyillä kuten karkaisulla ja temperoinnilla.

Teräslajit jaotellaan pääosin hiiliteräksiin, rakenneteräksiin, ruostumattomiin teräksiin sekä työkaluteräksiin. Ruostumattomat teräkset sisältävät kromia vähintään noin 10,5 prosenttia ja usein myös nikkeliä tai molybdeeniä, mikä antaa korroosionkeston. Rakenneteräkset soveltuvat rakennusteollisuuteen, hiiliteräkset tarjoavat hyvän hinta–teho-suhteen, ja työkaluteräkset sekä karkaistut teräkset on suunniteltu kulutukselle kestävien työkalujen valmistukseen.

Ominaisuudet vaihtelevat, mutta teräksiltä vaaditaan yleensä korkea lujuus, hyvä sitkeys ja muokattavuus. Kovuutta ja lujuutta voidaan parantaa lämpökäsittelyillä; korroosionkestoa lisätään ruostumattomilla teräksillä.

Teräksellä on laajat sovellukset: rakennukset, auto- ja konepajateollisuus, kodinkoneet sekä työkalut.

Kierrätys on keskeinen osa teräksen elinkaarta; kierrätetty teräs voidaan käyttää uudelleen ilman suurta laadun heikkenemistä. Terästuotanto on energiaintensiivistä, mutta kierrätys vähentää ympäristövaikutuksia.