tarveperusteisia

Tarveperusteinen (tarveperusteisia etuuksia) tarkoittaa lähestymistapaa, jossa tuki tai palvelut kohdennetaan yksilön tai kotitalouden todelliseen tarpeeseen. Tällöin kelpoisuus ja määrä määritellään usein taloudellisen tilanteen, varallisuuden tai muiden tarvetta osoittavien kriteerien perusteella. Tarveperusteisuus perustuu usein means-testingiin ja vaatii hakemuksen sekä säännöllisiä tarkistuksia tilanteen muuttuessa.

Koska tukea ja palveluita suunnataan sen mukaan, millaista apua kukin tarvitsee, tarveperusteisuus lisää kohdentavuutta ja voi pienentää yleiskustannuksia. Toisaalta se voi lisätä hallinnollista työtä, vaatia henkilötietojen käsittelyä sekä aiheuttaa stigmaa tai kannustinvaikutuksia, jotka vaikuttavat ihmisten toimintaan tai hakemishalukkuuteen. Eri ohjelmien käyttö voi myös heijastaa poliittisia arvauksia siitä, miten hyvin tarvetta mitataan ja kuka määrittelee, mitä katsoa tarpeelliseksi.

Esimerkkejä tarveperusteisista etuuksista ovat usein sosiaalihuollon tuet sekä asetus- ja asumistukimuodot, joita maksetaan pienimmän toimeentulon turvaamiseksi tai asumisen kustannusten kattamiseksi sen mukaan, mitä tuloja ja varallisuutta ihmisellä on. Suomessa tarveperusteisuutta esiintyy muun muassa toimeentulotuen ja asumistuen kaltaisissa ohjelmissa, joissa hakemuksen perusteella määritellään, mitä tukea myönnetään ja kuinka suureksi se muodostuu.

Tarveperusteiset järjestelmät nähdään tärkeinä työkaluna sosiaalisen oikeuden toteuttamisessa sekä kustannusten ohjauksessa, mutta niiden suunnittelussa painotetaan tasapainoa julkisen vastuun, eheän tukiarkin ja kannustimien välillä.