sovellusmallit

Sovellusmallit (engl. design patterns) ovat ohjelmistokehityksen toistuviin suunnittelukysymyksiin tarjottuja yleisiä, uudelleenkäytettäviä ratkaisuja. Ne tarjoavat valmiita rakenteita ja viitekehyksiä, joiden avulla järjestelmät ovat helpommin ylläpidettäviä, laajennettavia ja testattavia. Mallit eivät ole koodin valmis ratkaisu, vaan ohjeistus siitä, miten tietyt ongelmat voidaan ratkaista uudelleenkäytettävällä ja jäsennellyllä tavalla.

Käytännössä sovellusmallit jaotellaan kolmeen pääkategoriaan: luontimallit, rakenteelliset mallit sekä käyttäytymismallit. Luontimallit käsittelevät objektien luomisen ja niiden määritysten hallinnan, kuten Singleton, Factory Method, Abstract Factory, Builder ja Prototype. Rakenteelliset mallit kuvaavat, miten luokat ja oliot muodostavat suurempia rakenteita: Adapter, Bridge, Composite, Decorator, Facade, Proxy sekä Flyweight. Käyttäytymismallit ohjaavat objektien välistä vuorovaikutusta ja käyttäytymistä: Observer, Strategy, Command, Iterator, Mediator, State, Chain of Responsibility, Template Method ja Visitor.

Mallit ovat väline ihmisten välisessä kommunikaatiossa ohjelmiston suunnittelussa. Niitä käytetään sekä arkkitehtuurin että moduulien suunnittelussa, auttaen erottamaan vastuut, vähentämään riippuvuuksia ja helpottamaan testattavuutta. Onnistunut sovellusmallin käyttö riippuu ongelman sopivuudesta; malleja ei tulisi käyttää vain muodon vuoksi, ja liiallinen soveltaminen voi johtaa tarpeettomaan monimutkaisuuteen.

Nykykäytännöissä sovellusmallit ovat usein osa suurempia arkkitehtuuriperusteita ja -kehikoita, kuten MVC- tai MVVM-tyyppisiä rakenteita sekä kerroksellisia tai tapahtumapohjaisia ratkaisuja. Ne ovat kieliriippumattomia ja sovellettavissa eri ohjelmointiympäristöissä.