riippuvaisuudesta

Riippuvuudesta käytetään termiä kuvaamaan pysyvää tilaa, jossa yksilö ei kykene hallitsemaan voimakkaita halujaan ja pakonomaista tarvettaan käyttää ainetta tai omaksua käytöstä. Riippuvuus on usein krooninen ja relapsiherkkä, ja siihen liittyy muutoksia aivojen palkitsemisjärjestelmässä sekä käyttäytymisen ohjaavissa mekanismeissa.

Riippuvuuksia on sekä aineperäisiä että käytöksiin liittyviä. Aineperäisiä voivat olla alkoholi, huumeet, lääkkeet ja nikotiini; käytöksiin liittyviä ovat esimerkiksi uhkapeli-, netti- ja peliriippuvuudet sekä liiallinen syöminen, ostokset tai liikunta.

Oireet voivat ilmetä voimakkaina haluna käyttää ja hallinnan menettämisen tunteena sekä toistuvina ongelmina elämässä riippuvuuden ehdoilla. Merkkejä ovat käytön hallitsemisen menettäminen, toleranssin kasvu, vieroitusoireet sekä ihmissuhteiden, työn tai koulumenestyksen heikkeneminen ja valehtelu.

Syyt ja riskitekijät ovat monisyisiä: biologiset alttiudet ja perinnöllisyys, varhaiset kokemukset ja trauma, mielenterveysongelmat, stressi sekä ympäristön ja kulttuurin tekijät. Riippuvuudet syntyvät yleensä biologian, psykologian ja elinympäristön vuorovaikutuksesta.

Hoito on usein monitavoitteista ja pitkäjänteistä. Siihen kuuluu ammatillista tukea, psykologista hoitoa (esim. kognitiivinen käyttäytymisterapia, motivaatiohoito), vertaistuke sekä tarvittaessa lääkehoito. Tavoitteena on vähentää tai pysäyttää käyttö, hallita vieroitusoireet sekä palauttaa arjen toiminta ja sosiaaliset suhteet. Hoitoa suunnitellaan yksilöllisesti ja se voi sisältää seuranta- ja jälkihoitotoimia.

Ennaltaehkäisy keskittyy varhaiseen puuttumiseen, riskitekijöiden vähentämiseen ja tukiverkostojen vahvistamiseen. Tietoisuus riskeistä, terveelliset elämäntavat sekä yhteiskunnallinen tuki voivat ehkäistä riippuvuuksien syntyä ja helpottaa hoitoon hakeutumista.