psykoakustisissa

Psykoakustiikka on kuulon psykologisten kokemusten ja fysiologisten mekanismien tutkimukseen keskittyvä tieteenala. Se selvittää, miten fyysiset ääniaallot muuttuvat kuulemamme kokemuksiksi, kuten voimakkuudeksi, korkeudeksi ja sävyksi, sekä miten eri äänet voivat vaikuttaa toisiinsa kuuloaistin kautta.

Keskeisiä ilmiöitä ovat kuuluvuuden muodostuminen, joka riippuu sekä äänen voimakkuudesta että taajuudesta; korkeus, joka pääasiassa määräytyy taajuuden mukaan mutta jossa muitakin tekijöitä voi olla; ja sävy, jolla äänilähteen luonne erottuu. Maskausilmiöt tarkoittavat tilannetta, jossa yksi ääni peittää toisen. Kuulon suodatus ja kriittiset alueet jakavat äänen spektrin osiin, joiden kautta aivot erottavat yhteen sekoittuneet äänet sekä paikallistamisen ja binauralliset ilmiöt.

Tutkimuksessa käytetään kokeellisia menetelmiä kuten just noticeable difference -mittauksia (JND), kuuluvuuden ja korkeuden vertailuja sekä erottamis- ja maskauskokeita. Kehitetään mallinnusta kriittisten alueiden ja kuulon suodatusmekanismien kuvaamiseen. Yleisiä yksiköitä ovat phon ja sone sekä erilaiset fysiikan ja psykologian mittarit.

Sovelluksia ovat muun muassa äänentoisto ja digitaalinen äänikoodaus (perceptual coding), kuulokojeet ja kuulonhuolto sekä kaiuttimien ja tilan akustiikan suunnittelu. Psykoakustinen tieto auttaa myös äänisuunnittelussa ja pakkaustekniikoissa, joissa tavoitteena on parempi kuuntelukokemus tai tehokas tiedon esittäminen.

Historiallisesti vaikuttajina ovat Fletcher ja Munson 1930-luvulla kehittäneet equal-loudness -käyrät sekä Zwicker kriittisten alueiden ja kuulon suodatusmallien kehittämisessä. Näiden perintö ohjaa nykypäivän psykoakustisia malleja ja sovelluksia.