Psykoakustinen

Psykoakustinen (psychoacoustics) on akustisen signaalin fysikaalisten ominaisuuksien ja ihmisen kuulon havaitsemisen välisen vuorovaikutuksen tutkimusala. Se selittää, miten äänet koetaan ja miten subjektiiviset kokemukset, kuten korkeus, voimakkuus, sävy ja sointi, syntyvät kuulon fysiologian sekä kognitiivisen prosessoinnin tuloksena. Psykoakustinen tutkimus yhdistää fysiikan, psykologian ja neurofysiologian ja kattaa sekä kuulon perusrakenteet että kuulemisen havaitsemisen rajoitteet.

Keskeisiä käsitteitä ovat kuulon herkkyys ja havaitsemiskynnykset, kuten Just noticeable difference (JND), sekä ilmiöt kuten maskaus, jossa yksi ääni vaikeuttaa toisen havaitsemista. Psykoakustiset tutkimukset käsittelevät myös äänen voimakkuuden, korkeuden (taajuuden) ja sävyn psykoakustista kokemusta sekä tilan ja sijainnin kokemista. Tärkeitä mittareita ovat phon- ja sone-asteikot sekä A- ja C-painotukset sekä equal-loudness contours.

Sovellukset ulottuvat äänitekniikasta ja tuotannosta kaiuttimien ja kuulokkeiden suunnitteluun sekä äänisignaalin käsittelyyn kaikilla alueilla. Myös kliinisessä ja kognitiivisessa tutkimuksessa psykoakustiset menetelmät auttavat ymmärtämään kuulon toimintaa, kuulovaurioiden syitä ja äänenkäsittelyn tilaa.

Historia on alkanut 1900-luvulla Fletcherin ja muiden tutkijoiden työn myötä, ja moderni psykoakustiikka yhdistää mittausmenetelmät, teorian ja sovellukset.