organotypisissa

Organotypiset kulttuurit ovat in vitro -malleja, joissa kudosleikkeet tai organoihin perustuvat explantit kasvatetaan siten, että niiden arkkitehtuuri ja paikalliset vuorovaikutukset säilyvät. Tämä mahdollistaa kudosten toiminnallisten ominaisuuksien tutkimisen lähempänä todellista elinympäristöä verrattuna erillisiin solu- tai syntyy ei-arkkitehtuuriin perustuneisiin malleihin.

Käytännössä organotypiset kulttuurit toteutetaan usein aivo-, verkkokalvo- tai muiden elinten kudosleikkeillä, jotka leikataan ohuiksi kerroksiksi ja asetetaan kasvualustalle ilmatie-rajalle tai pienieleisenä kulttuurisäiliöön semipermeabiilien suodattimien päälle. Tämä järjestely mahdollistaa sekä ravinteiden että kaasujen vaihtuvuuden, jotta kudos säilyttää osan neuroni- ja gliaanisesta vuorovaikutuksesta sekä paikallisen mikroyhteisön rakenteen useita päiviä tai viikkoja.

Organotypisista malleista on hyötyä useissa tutkimuksissa: ne säilyttävät arkitehtuurin ja synaptiset yhteydet paremmin kuin dissosiaatit soluviljelyt, mikä tekee niistä arvokkaita neurotieteen, kehitystutkimuksen, toksikologian ja farmakologian sovelluksissa. Niillä voidaan tutkia kehitystä, plastisuutta, sairauksien mekanismeja sekä lääkkeiden vaikutuksia, ilman kokonaisen eläimen monimutkaista fysiologiaa. Toisaalta ne eivät täysin korvaa in vivo -olosuhteita, sillä verenkierto, immuunivaste ja elimistön kokonaisuus puuttuvat tai ovat rajoitetusti jäljiteltyjä, ja kulttuurien viittominen voi vaikuttaa tuloksiin.

Organotypiset kulttuurit ovat siten hyödyllisiä, mutta teknisesti vaativia ja tulosten tulkinnassa on syytä ottaa huomioon niiden rajoitteet sekä kontekstuaalinen ero vasten todellisia elinympäristöjä. Termi viittaa yleisesti organuotuneiden kudosten säilyttämiseen kulttuuriympäristössä, jolloin tutkitaan organisoituja toimintoja ja vuorovaikutuksia.