oksidointihappi

Oksidointihappi on kemiallinen yhdiste, joka hyväksyy elektroneja redox-reaktioissa ja siten aiheuttaa toisen aineen oksidoinnin. Oksidointihappi pelkistyy reaktiossa. Redox-reaktiossa toinen osapuoli toimii pelkistäjänä ja menettää elektroneja. Näin oksidointi ja pelkistäminen ovat vastavuoroisia prosesseja, ja oksidointihappi määrittää reaktion kulun.

Yleisimmät oksidointihapot ovat sekä vähemmän että enemmän käytössä olevia esimerkkejä: happi (O2) ja vetyperoksidi (H2O2). Epäorgaanisia vahvoja oksidantteja ovat kaliumpermanganaatti (KMnO4) sekä kloori- ja hypokloriittiyhdisteet, kuten Cl2 ja NaOCl (natriumhypokloriitti). Orgaanisissa synteeseissä hyödynnetään vahvempia oksidantteja, kuten CrO3/H2SO4 Jonesin oksidanttiin, PCC:hen (pyridinium chlorochromate) sekä Dess-Martin periodinaneen.

Oksidointihapot ovat keskeisiä sekä laboratoriossa että teollisuudessa: ne mahdollistavat alkoholin oksidoinnin primaarialkoholeista aldehydeihin ja edelleen karboksyylihappeihin, monien orgaanisten yhdisteiden hapettamisen sekä desinfektio- ja valkaisutoimet. Niitä käytetään myös vedenkäsittelyssä sekä erilaisten analyysien redox-titraatioissa.

Säilytys ja turvallisuus: monet oksidointihapot ovat voimakkaasti syövyttäviä tai erittäin reaktiivisia ja voivat syttyä kosketuksissa joidenkin aineiden kanssa. Käytössä on noudatettava asianmukaisia suojavarusteita, hyvä ilmanvaihto sekä erillinen varastointi orgaanisista ja helposti syttyvistä aineista.