metallipitoisuus

Metallipitoisuus tarkoittaa metallisten alkuaineiden määrää näytteessä massana tai tilavuutena. Yleisimpiä yksiköitä ovat mg/kg (ppm) maaperä- tai elintarvikenäytteissä sekä mg/L nesteissä. Pitoisuus voidaan ilmoittaa myös massaprosenttina.

Metallipitoisuuksilla on keskeinen merkitys ympäristön seurannassa, terveysturvallisuudessa ja elintarvikkeiden laadunvalvonnassa. Maaperän ja vesien metallipitoisuus kertoo, miten ympäristöön on kertynyt raskaita metalleja kuten kadmium, lyijy, elohopea tai kupari. Elintarvikkeissa pitoisuudet heijastavat sekä luonnollista taustaa että mahdollisia saastepäästöjä sekä metalliseosa- ja ruokaympäristöjen vaikutuksia.

Mittausmenetelmät ovat standardoituja: näytteet käsitellään huolellisesti ja pitoisuudet määritetään kvantitatiivisesti useilla laboratorioanalyysimenetelmillä, kuten atomiabsorptio-spektrometria (AAS), ICP-OES ja ICP-MS. Joissain tapauksissa käytetään röntgensäteiden fluoresenssimenetelmiä (XRF) nopeaan kartoitukseen. Pitoisuusarvot voivat olla tilapäisesti riippuvaisia näytteen käsittelystä, matriisista ja analyysimenetelmästä.

Biologisessa ja ympäristötaloudessa metallien bioavailability sekä kemiallinen muodollisuus (speciation) vaikuttavat siihen, miten metallit käytettävissä eläville organismeille ovat ja miten ne vaikuttavat ekosysteemeihin sekä terveyteen. Pitoisuusarvot vaihtelevat vuodenaikojen, pH:n, kovuuden ja orgaanisen aineen määrän mukaan.

Raja-arvot ja suositukset vaihtelevat sovelluksesta riippuen. Pitoisuuksia seurataan ja arvioidaan ohjeistusten tai lainsäädännön kriteeriarvojen perusteella, esimerkiksi juomaveden, elintarvikkeiden sekä maaperän metallipitoisuuksien osalta.