lisäarvomittarit

Lisäarvomittarit ovat taloudellisia mittareita, jotka kuvaavat yritysten, toimialojen tai koko kansantalouden tuottaman lisäarvon määrää. Lisäarvo syntyy, kun tuotannossa käytettyjen välituotteiden kustannukset vähennetään tuotteen tai palvelun markkinahinnasta. Mittareita käytetään arvioimaan, kuinka paljon arvoa syntyy toiminnasta, ja miten panokset muuttuvat lisäarvoksi.

Laskentatapa perustuu kansantalouden tilinpidon periaatteisiin: lisäarvo = tuotannon arvo - välituotteiden kustannukset. Kansantaloudessa kokonaislisäarvo (GVA) on kaikkien toimialojen lisäarvojen summa. Bruttokansantuote (BKT) voidaan määritellä GVA:n lisäksi verojen tuotteista sekä subventioiden erotuksena tuotteista.

Yleisimpiä lisäarvomittareita ovat lisäarvo per työntekijä, lisäarvo per työtunti sekä lisäarvon kasvu. Näitä käytetään tuottavuuden, kilpailukyvyn ja elintason muutosten analysointiin sekä toimialojen rakenteen kuvaamiseen.

Käyttökohteita ovat tilastointi, yritys- ja politiikkatiedon tuotanto sekä kansainväliset vertailut. Eurostat ja muut tilastointijärjestelmät soveltavat lisäarvomittareita osana System of National Accounts -kehystä, jolla BKT:n sekä sektorien lisäarvot voidaan taata vertailukelpoisina.

Rajoitukset liittyvät muun muassa määritelmiin, ajanjaksoihin ja hinnoitteluun. Lisäarvo ei aina kuvaa ympäristö- tai sosiaalisia kustannuksia, ja vertailut voivat olla hankalia korkojen, hintojen ja deflaation vuoksi. Siksi mittareita käytetään usein yhdessä muiden tuottavuus- ja hyvinvointimittareiden kanssa.