lisämunuaiskerroksiin

Lisämunuaiskerroksiin viittaa lisämunuaisen kuorikerrokseen, joka sijaitsee kummankin munuaisen päällä. Lisämunuaisen rakenne koostuu kahdesta osasta: uloimmasta kuorikerroksesta eli korteksista ja sen sisäpuolella sijaitsevasta ytimeen kuuluvasta ydinalueesta eli medullasta. Kuorikerros tuottaa paikallisesti vaikuttavia hormoneja, jotka säätelevät muun muassa aineenvaihduntaa, elektrolyyttejä ja stressivasteita.

Kuorikerroksessa on kolme toiminnallista vyöhykettä. Zona glomerulosa vastaa mineralokortikoideista, ennen muuta aldosteroa, joka säätelee natriumin ja kaliumin homeostaattista tasapainoa sekä verenpainetta pääasiassa renin-angiotensiinisysteemin avulla. Zona fasciculata tuottaa glukokortikoideja, pääasiassa kortisolia, joka vaikuttaa aineenvaihduntaan, tulehduksen säätelyyn ja kehon vastustuskykyyn stressitilanteissa. Zona reticularis muodostaa gonadotropiinien esiasteita, kuten DHEA:tä ja androstenedionea, jotka voivat toimia myöhemmin sekundaaristen seksuaalisten ominaisuuksien kehittymisessä.

Toiminnan säätely perustuu pääasiassa aivolisäke-hypotalamuksen akseliin. Hypotalamuksesta erittyy CRH, joka saa aivolisäkeesta erittyvän ACTH:n vapautumaan. ACTH stimuloi lisämunuaisen kuorikerroksen kaikkia vyöhykkeitä. Aldesteronieritystä sen sijaan säätelee ensisijaisesti renin-angiotensiinijärjestelmä sekä veren potassiumitasot, eikä se ole yhtä voimakkaasti ACTH:n alainen.

Lisämunuaiskuorikerroksen kehitys ja verisuonitus ovat olennaisia sen toiminnan ylläpitämiselle. Kuorikerroksen sairauksia ovat esimerkiksi Addisonin tauti (adrenalivajaus), Cushingin oireyhtymä (liiallinen kortisolin tuotanto) ja synnynnäiset lisämunuaisen pitkäaikaiset heikkoudet, kuten 21-hydroksylaasin puutos. Näihin liittyy vaikutuksia aineenvaihduntaan, elektrolytteihin ja hormonaaliseen tasapainoon.