kvanttiluonteisuutta

Kvanttiluonteisuus viittaa fysiikan ilmiöön, jossa mikroskooppiset järjestelmät noudattavat säännöksiä, jotka poikkeavat klassisesta realismista. Ominaisuudet kuten sijainti, liikemäärä tai polarisaatio eivät ole ennalta määrättyjä, vaan tulokset paljastuvat mittauksen yhteydessä. Tämä piirre ilmenee muun muassa aallon ja hiukkasen kaltaisina ominaisuuksina sekä kokeellisissa ilmiöissä, kuten interferenssissä.

Keskeisiä piirteitä ovat superpositio, jossa järjestelmä voi olla useassa tilassa samanaikaisesti, sekä epävarmuusperiaate, joka rajoittaa yhtäaikaisesti tarkkojen arvojen määrittämistä useille ominaisuuksille. Kvanttitilat kuvataan tiloina Hilbertin tilassa, ja ennusteet esitetään todennäköisyyksinä mittaustuloksista.

Kvanttinen lomittuminen tarkoittaa tilojen välisiä vahvoja korrelaatioita, joita ei voi selittää paikallisella realismilla. Bellin kokeet ja muut kokeelliset järjestelyt ovat osoittaneet näiden ilmiöiden todellisuuden riippumatta etäisyyksistä.

Kvanttiluonteisuudella on sekä perusfysikaalinen että teknologinen merkitys: se on pohja kvanttitietokoneille, kvanttisalaamiselle sekä uusille mittausmenetelmille ja sensoritekniikoille. Eri tulkinnat pyrkivät kuvaamaan, miten kvanttimekaniikka heijastaa todellisuutta, mutta kokeelliset ilmiöt on pystytty havaitsemaan riippumatta siitä, miten niitä tulkitaan.