korjauspolitiikka

Korjauspolitiikka on julkisen hallinnon ja lainsäädännön kokonaisuus, jonka tavoitteena on edistää tavaroiden, rakennusten ja infrastruktuurin korjaamista sekä ylläpitoa pidempään käyttöikään. Se tähtää kiertotalouden vahvistamiseen, jätteen vähentämiseen ja resurssien parempaan hyödyntämiseen sekä kuluttajien ja yritysten taloudellisen varautumisen lisäämiseen.

Keskeisiä tavoitteita ovat korjauskelpoisuuden parantaminen, varaosien saatavuuden varmistaminen sekä suunnittelun ja tuotesäädösten ohjaaminen siten, että tuotteiden korjaaminen ja huolto on edullista ja mahdollista. Toimenpiteitä voivat olla oikeus korjata -periaate, korjausmerkinnät sekä kannustimet kuten verohelpotukset ja tukeminen korjausliiketoimintaa.

Politiikan välineistöön kuuluu myös julkisten hankintojen ohjaaminen kohti korjattavia palveluita, valmistajien vastuun laajentaminen jätteen vähentämiseksi sekä elinkaarilähtöiset hankkeet. Lisäksi voidaan edistää kuluttajatutkimusta, korjauspalveluiden koulutusta sekä digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa, jotka helpottavat korjausten toteuttamista ja varaosien saatavuutta.

Vaikutukset sekä haasteet liittyvät sekä ympäristö- ja taloudellisiin etuihin että kustannuksiin sekä innovaatioihin. Pitkässä juoksussa korjauspolitiikka voi alentaa kokonaiskustannuksia, lisätä työllisyyttä kiertotaloudessa ja pienentää päästöjä, mutta se voi lisätä lyhyellä aikavälillä valmistajien kustannuksia ja vaikuttaa tuotekehityksen painopisteisiin. Tehokas valvonta, laadukkaat varaosat ja tietoturva on turvattava.

Kontekstina korjauspolitiikka nivoutuu kiertotalous- ja ympäristöpolitiikkaan. Esimerkiksi Euroopan unionin ecodesign-direktiivit ja Right to Repair -aloitteet ovat suunnanneet lainsäädäntöä kohti korjaamisen helpottamista ja tuotteen elinkaaren pidentämistä. Kansainväliset organisaatiot kuten OECD tarkastelevat korjauskerrointa osana vastuullista tuotantoa. Näin korjauspolitiikka on kehittyvä ala, joka pyrkii tasapainottamaan taloudelliset, ympäristö- ja sosiaaliset tavoitteet.