kompleksisuusalaan

Kompleksisuusalaan viittaa kompleksisuustieteen tutkimusala, joka tutkii monien vuorovaikutteisten osien muodostamia järjestelmiä. Nämä järjestelmät osoittavat ei-lineaarisuutta, emergenssiä, adaptiota ja itseorganisoitumista.

Se on monitieteinen ala, jossa yhdistyvät fysiikka, biologia, tietojenkäsittelytiede, taloustiede, sosiologia sekä kaupunki- ja organisaatiotutkimus. Tutkimuslähestymistavat ovat sekä empiirisiä että matemaattisia ja simulaatioihin perustuvia.

Keskeisiä käsitteitä ovat monimutkaiset sopeutuvat järjestelmät, emergenssi, verkostot ja epälineaarisuus sekä itseorganisoituminen ja kriittiset ilmiöt.

Metodit: agenttipohjaiset mallit, soluautomaatiot, verkostoanalyysi, systeemidynamiikka, datatieteen menetelmät sekä kokonaisten systeemien simuloinnit.

Sovelluksia löytyy taloudesta, ekologiasta, biologiasta, epidemiologiasta, kaupunginsuunnittelusta sekä organisaatioiden suunnittelusta ja politiikan analyysistä.

Tarinan mukaan kompleksisuusala sai alkunsa 20. vuosisadan lopulla kybernetiikasta ja systeemiteoriasta, ja siihen on vaikuttanut muun muassa Santa Fe Institute sekä tutkijat kuten John Holland ja Stuart Kauffman.

Koulutus ja tutkimus: useat yliopistot tarjoavat ohjelmia ja tutkimuskeskuksia, joissa opiskellaan ja kehitetään malleja sekä sovelluksia.

Haasteet: järjestelmien ennustettavuus, mallien validointi, monimutkaisten riippuvuuksien ymmärtäminen sekä tulosten yleistettävyydestä käydään keskustelua; lähestymistapojen moninaisuus on sekä vahvuus että haaste.

Sama aihepiiri liittyy läheisesti kompleksi verkostoihin, agenttipohjaisiin malleihin ja systeemidynamiikkaan.