kokonaisindeksia

Kokonaisindeksi on tilastollinen mittari, joka yhdistää useita erillisiä indikaattoreita yhden numeerisen arvoon. Tällainen indeksi tarjoaa kokonaiskuvan jostakin ilmiöstä, kuten elintasosta, turvallisuudesta tai kehityksen tilasta, ilman että kaikkia osa-alueita tarvitsee tarkastella erikseen.

Rakentaminen etenee yleensä vaiheittain: indikaattoreiden valinta; mittausyksiköiden ja arvostamisen huomiointi, jotta ne voidaan yhdistää; normaalisointi, jolla mittarit skaalataan samaan suuruusluokkaan; painojen määrittäminen eli kuinka paljon kutakin indikaattoria arvotetaan mukaan lopulliseen indeksiin; ja lopuksi aggregointi, joka voi olla esimerkiksi painotettu summa, geometrinen keskiarvo tai tilastollinen menetelmä kuten pääkomponenttianalyysi.

Normalisoinnilla varmistetaan, että yksittäiset mittarit ovat yhteensovitettavissa. Yleisiä menetelmiä ovat min-max-skaalaus sekä z-skorin käyttöönotto. Painotukseen vaikuttavat sekä teoreettiset näkemykset että empiirinen data; yhtä- tai eriarvoiset painot voivat heijastaa kunkin indikaattorin merkitystä tai luotettavuutta. Kokonaisindeksin tulkinta riippuu koostumuksesta, ja herkkyysanalyyseillä voidaan arvioida tulosten vakauden.

Esimerkkejä käytännöstä ovat Inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) sekä monet talous-, hyvinvointi- ja ympäristöindeksit. Niitä käytetään päätöksenteon tukena, kehityssuunnitelmien asettamisessa sekä tilastollisten vertailujen tekemisessä ajan ja alueiden välillä. Rajoituksia ovat subjektiivisuus indikaattoreiden valinnassa, mahdolliset tiedon puutteet ja se, että yksittäinen kokonaisarvo voi peittää tärkeää sisäistä monimuotoisuutta.