impulsiivisuuden

Impulsiivisuus on psykologinen piirre ja käyttäytymisen suuntaus, jossa toiminta tapahtuu nopeasti ilman riittävää harkintaa tai seuraamusten punnitsemista. Siihen liittyy taipumus reagoida voimakkaisiin tunteisiin, vaikeus viivästyttää palkkioita tai seuraamuksia sekä riskinotto. Impulsiivisuus voi esiintyä yksilön temperamentissa tai olla osa tiettyjen mielenterveys- tai kehityshäiriöiden ilmentymää.

Mittaaminen ja luokittelu jakavat impulsiivisuuden useisiin ulottuvuuksiin. Esimerkiksi Barrattin impulsiivisuusarviointi (BIS-11) sekä UPPS-P-tyyppiset mittarit tarkastelevat ominaisuuksia kuten suunnittelun puutetta sekä reaktiivisuutta tunteisiin. Tutkimuksessa erotetaan usein motorinen impulsiivisuus (nopeat liikkeet) ja kognitiivinen impulsiivisuus sekä ajallinen viivästysten vaikeus.

Impulsiivisuus on yhteydessä useisiin mielenterveys- ja käytöshäiriöihin. Se on yleinen piirre ADHD:ssa, joissakin persoonallisuushäiriöissä sekä päihteiden käyttöön liittyvissä ongelmissa. Korkea impulsiivisuus voi lisätä riskin onnettomuuksiin ja ongelmalliseen käyttäytymiseen, mutta toisinaan se voi olla sopeutumista edistävä piirre tietyissä tilanteissa.

Neurobiologisesti impulsiivisuutta säätelee etuotsalohkon ja limbisen järjestelmän vuorovaikutus sekä dopaminergiset ja noradrenergiset signaalit. Geneettiset tekijät sekä varhaiset kokemukset voivat vaikuttaa näiden järjestelmien kehitykseen.

Hoito ja hallinta keskittyvät käytöksen säätelemiseen ja parempaan itsekontrolliin. Yleisiä lähestymistapoja ovat kognitiivis-behavioraalinen terapia (CBT), dialektinen käyttäytymisterapia (DBT) sekä mindfulness-oppiminen ja -harjoitukset. Taustasairauksien hoito sekä elämäntapainterventiot tukevat hoitoa; joissain tapauksissa voidaan käyttää lääkitystä komorbiditeettihäiriöiden hoitamiseen.