hehkulamppujen

Hehkulamppujen on sähkövalaistuslaite, jossa volframin filamentti kuumenee sähkövirran vaikutuksesta ja säteilee valoa. Lamppu koostuu lasisesta kuoressa, jonka sisällä on tyhjiö tai inertti kaasuseos sekäjohtimista ja kannasta muodostuva rakenne, jolla lamppu liitetään sähköverkkoon. Filamentin vastus kasvaa, kun lämpötila nousee, ja suurin osa energiasta muuttuu sekä valoksi että lämpöksi. Hehkulamppujen värispektri on laaja, ja niiden värintoisto on korkeaa, yleensä lähellä ra-arvoa 100, mikä tekee väreistä luonnollisia saa.

Valonlähteen energiatehokkuus on heikompi kuin nykyisten LED- ja kompaktin neon-lamppujen (CFL) tai muiden moderneiden teknologioiden, koska suurin osa polttoenergiasta syntyy lämmöksi eikä valoksi. Lamppujen tyypillinen elinikä on noin tuhat tuntia, ja ne tuottavat runsaasti lämpöä käytön aikana. Tämä asettaa ne sekä käytännön että energiatehokkuuteen liittyviä haasteita erityisesti tiloissa, joissa valaistustarve on pitkäaikainen.

Historia ja kehitys: Hehkulamppujen perusidea juontaa 1800-luvun loppuun asti, jolloin kehiteltiin erilaisia filamentteja. Volframi osoittautui käytännölliseksi materiaaliksi filamentiksi 1900-luvun alussa, ja monet tutkijat, mukaan lukien sekä yritykset että yliopistot, paransivat lamppujen käyttöikää sekä luotettavuutta. Freelasti Edison on usein mainittu kaupallisen menestyksen edistäjänä, mutta kehitys oli monien tutkijoiden työn tulos.

Nykyisin standardi hehkulamppu on suurelta osin korvattu energiatehokkaammilla ratkaisuilla, kuten LED- ja CFL-lampuilla. Joissakin erikoissovelluksissa, kuten koriste- tai tilapäisvalaisimissa sekä erityisissä dimmer-sovelluksissa, hehkulamppuja kuitenkin käytetään edelleen niiden laajan värintoiston ja perinteisen toiminnan vuoksi.