energiatehokkuuteen

Energiatehokkuuteen viitataan kykyyn käyttää energiaa mahdollisimman vähäisessä kulutuksessa samalla saavuttaen sama tai parempi palvelu tai tuotanto. Se kattaa suunnittelun, teknologian sekä käyttäjien toimintatapojen parantamisen. Keskeisiä käsitteitä ovat energiatehokkuus, energiansäästö ja energiaintensiteetti, eli energian määrä suhteessa tuotettuun tulokseen tai bruttokansantuotteeseen.

Mittaaminen perustuu tilastoihin ja teknisiin mittareihin, kuten kokonaisenergiaan, energiaintensiteettiin sekä primäärienergian säästöihin sekä rakennusten ja laitteiden energiatehokkuusluokituksiin. Sektoreittain suurimmat potentiaalit ovat rakennukset, teollisuus ja liikenne, joissa parannukset toteutuvat eristämisessä, tehokkaissa laitteissa, lämmön talteenotossa ja älykkäissä ohjausjärjestelmissä.

Politiikassa energiatehokkuus tuetaan rakennusmääräyksin, standardein ja kannustimin. Tavoitteet (esim. EU:n energiatehokkuusdirektiivit) ohjaavat toimenpiteitä sekä kansallisella että EU-tasolla, ja ne liittyvät ilmasto- sekä energia-asioihin.

Haasteita ovat korkeat alkuinvestoinnit, vanhojen rakennusten korjausvelka sekä rebound-efekti, jossa säästöistä voi syntyä lisäkulutusta. Tietojen oikeellisuus ja mittaamisen vaihtelut voivat myös vaikuttaa arvioihin.

Energiatehokkuuden parantaminen edistää kestävyyttä, pienentää kustannuksia ja vähentää päästöjä. Se on keskeinen keino parantaa energiajärjestelmän turvallisuutta ja taloudellista kilpailukykyä pitkällä aikavälillä.