hapettumiskestävyyden

Hapettumiskestävyys tarkoittaa aineen kykyä vastustaa hapettumista, prosessia jossa hapen ja alkeellisten reaktiivien vaikutuksesta syntyy peroksideja, aldehydejä, ketoneja ja muita hapettuneita yhdisteitä. Tämä ominaisuus on keskeinen elintarvikkeiden rasvojen ja öljyjen säilyvyydessä sekä monissa materiaaleissa, jotka voivat haurastua hapettumisen seurauksena, kuten polymeereissa, polttoaineissa ja kosmetiikkatuotteissa.

Hapettumiskestävyyteen vaikuttavat tekijät ovat monitahoisia. Ruoan ja öljyjen osalta tärkeimpiä ovat rasvahappojen koostumus (poly-on tyydyttymättömien rasvojen suurempi herkkyys), lämpötila, valo ja ilmanpaine sekä läsnä olevat metallit, jotka voivat toimia katalyyttinä. Myös prosessi-olosuhteet kuten käsittelyaika ja säilytysjäännökset vaikuttavat. Antioxidantit, kuten tokoferolit, askorbaatit sekä luonnolliset ja synteettiset lisäaineet, voivat parantaa hapettumiskestävyyttä; pakkausratkaisut ja hapen määrän hallinta voivat pidentää käyttöikää.

Mittaukset ja arviointi vaihtelevat sovelluksen mukaan. Elintarvikkeissa ja rasvoissa käytetään usein indikaattoreita kuten peroksidiarvo (PV), p-anisidin arvo (AV) sekä TBARS-mittauksia hapetetuista sivutuotteista. Kilpailuissa ja laboratorio-olosuhteissa voidaan käyttää nopeutettuja testejä kuten hapettumiskestävyyden osoittavia menetelmiä (esim. oxidatiivinen indusoitu aika, OSI) ja Rancimat-menetelmää. Lisäksi kunto- ja käyttökelpoisuusarvioissa seurataan sensori- ja haitta-ainepitoisuuksia.

Yhteenvetona hapettumiskestävyys on monitahoinen ominaisuus, joka kuvaa aineen kestävyyttä hapettumismuutoksille ja jolla on suoranainen vaikutus tuotteen tai materiaalin laatuihin, turvallisuuteen ja säilyvyyteen.