evidentialiteetistä

Evidentialiteetti on kielitieteen termi, jolla tarkoitetaan sitä, millä tavalla puhujan väittämän tieto on peräisin ja miten varmaa tieto on. Se ilmaisee, onko tieto omakohtaista havaintoa, päätelmä kontekstista vai toisten kertomuksesta. Eri kielillä evidentialiteetin merkit voivat olla morfeemeja, partikkeliä tai sanavalintojen tasolla.

Evidentialiteettia ilmaistaan tyypillisesti neljällä luokalla: suora evidential (tieto on saatu omasta havainnosta tai kuulemisesta), epäsuora tai päätelmäperusteinen (tieto johtuu kontekstista tai muista todisteista), sekä raportatiivinen (tieto on peräisin toisilta). Joissain kielissä on lisäksi lisäluokkia, kuten epävarmuuteen viittaavat muodot.

Kielitieteessä evidentialiteetti on poikkileikkaava ilmiö: jotkut kielet käyttävät eksplisiittisiä morfeemeja tai partikkelia, toiset eivät. Esimerkkejä kieliryhmistä, joissa evidentialiteetti on systemaattisesti merkityt, ovat turkki, quechua ja useat tiibetiläiset sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskielet. Suomen kielessä evidentialiteetin järjestelmä ei ole osa yleiskielen normaalia grammaria, mutta kielellisessä ilmaisussa voidaan ilmaista lähdettä ja varmuutta esimerkiksi sanavalinnoilla kuten "näin kuulemma", "minulle kerrottiin" tai "ilmeisesti".

Tutkimuksessa evidentialiteetti auttaa ymmärtämään, miten puhujat rakentavat uskottavuutta ja miten vuorovaikutus syntyy. Se on tärkeä työkalu keskustelun koordinoinnissa, ja sen ilmaisut voivat vaihdella kielestä toiseen sekä historiallisen kehityksen myötä.