asuttavuuden

Asuttavuuden käsite kuvaa sitä, missä määrin maantieteellinen alue soveltuu pysyvään asutukseen ja ihmistoiminnan ylläpitämiseen. Se yhdistää sekä fyysiset ympäristötekijät että sosiaaliset, taloudelliset ja institutionaaliset olosuhteet. Asuttavuus voi viitata sekä alueellisen kehityksen potentiaaliin että käytännön mahdollisuuksiin asua, työskennellä ja ylläpitää elinkeinoja suunnitellulla tavalla.

Fyysiset tekijät ovat keskeisiä: maaston topografia, ilmasto, veden saatavuus, maaperä ja luonnonriskit kuten tulvat, maanjäristykset tai äärilämpötilat. Myös infrastruktuurin peruspalvelut, kuten energia, vesihuolto, jätehuolto ja yhteydet, vaikuttavat asuttavuuteen. Alueen käyttökelpoisuus maankäytön ja ympäristön suojelun näkökulmasta otetaan huomioon, jotta rakentaminen ja vapaa-ajan käyttö ovat kestävällä pohjalla.

Sosiaaliset ja taloudelliset tekijät sekä oikeudelliset rakenteet muodostavat toisen ulottuvuuden: fyysisen ympäristön lisäksi tarvitaan toimiva infrastruktuuri, terveydenhuolto, koulutus, työllisyysmahdollisuudet, turvallisuus ja oikeudellinen varmuus maankäytössä sekä kulttuuriset ja yhteisölliset näkökulmat. Näin alue voi tukea asuttamista sekä asukkaiden elämänlaadun ja resilienssin kehittämistä.

Määritysmenetelmät yhdistävät paikan päällä kerätyn tiedon ja tutkimusmenetelmät: GIS-kartoitukset, monikriteerinen päätöksenteko (MCDA), tilastolliset analyysit sekä skenaariotyöskentely. Käytännössä asuttavuuden arviointi tukee aluekehitystä, maankäytön suunnittelua, riskien hallintaa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Rajoitteisiin kuuluu datan epätarkkuus, arvoasteikkojen erilaisuus sekä muuttuva konteksti.