asertiivisestä

Asertiivinen, ja siihen liittyvä asertiivinen käytäntö, kuvaa viestintä- ja toimintatapaa, jossa yksilö ilmaisee tarpeensa, mielipiteensä ja rajansa rehellisesti ja suorasukaisesti, mutta kunnioittaen toisia. Asertiivinen puhetapa korostaa itsemääräämistä ilman uhkailua tai alistumista, ja sen tavoitteena on tasavertainen vuorovaikutus. Asertiivisestä käytöksestä puhutaan usein yleisnimenä, mutta muotoa täsmentävä adjektiivi voidaan taivuttaa eri yhteyksissä esimerkiksi kuin: asertiivisestä käytöksestä, asertiiviseen viestintään ja niin edelleen.

Keskeisiä piirteitä ovat selkeä ja vilpitön ilmaisu, omien tunteiden ja tarpeiden nimeäminen minätunnuksin (minä-viestit), aktiivinen kuuntelu, sekä rajojen asettaminen. Asertiivinen käytös eroaa sekä passiivisesta että aggressiivisesta viestinnästä: passiivisuus alistaa omia tarpeita, aggressiivisuus kyseenalaistaa toisen oikeudet, kun taas asertiivisuus pyrkii tasapainoiseen vuorovaikutukseen, jossa sekä oma että toisen näkökulma tulee huomioitua.

Käytännössä asertiivisuutta kehitetään esimerkiksi opettelemalla minä-viestejä, toisen näkökulman kuuntelemista, kehon kielen tasapainoa sekä kykyä kieltäytyä tai neuvotella rajojen puitteissa. Taitoa voidaan harjoitella sekä työ- että arjen tilanteissa, kuten palautteen antamisessa, aikataulujen hallinnassa ja konfliktien ratkaisemisessa. On huomioitava kulttuuriset ja kontekstuaaliset erot, sillä suoruuden toivotun taso ja viestinnän muoto voivat vaihdella tilanteesta riippuen. Asertiivisesta lähestymistavasta käytetään yleisesti termiä asertivisyys tai asertiivinen viestintä.