antinutrientteihin

Antinutrientit ovat yhdisteitä, joita esiintyy monissa kasvi- ja eläinperäisissä elintarvikkeissa ja jotka voivat heikentää ravintoaineiden imeytymistä tai hyväksikäyttöä elimistössä. Ne eivät ole ruokavalion välttämättömiä ravintoaineita, vaan usein kasvin omaa puolustus- tai aineenvaihduntajärjestelmänsä sivutuotteita. Ravinnon kokonaisuus, valmistusmenetelmät sekä yksilöllinen terveydentila vaikuttavat siihen, kuinka haitallisia ne ovat.

Yleisimmät antinutrienttityypit ovat fytaatit, tanniinit, oksalaatit, lektiinit ja proteaasin estäjät. Fytaatit sitovat mineraaleja, kuten kalsiumia, rautaa ja sinkkiä, ja niitä esiintyy viljoissa, palkokasveissa, siemenissä ja pähkinöissä. Tanniinit voivat sitoa proteiineja ja heikentää raudan sekä muiden kivennäisten imeytymistä. Oksalaatit esiintyvät muun muassa pinaatissa, lehtikaalissa ja muissa tummissa lehtikasveissa ja sitovat kalsiumia. Lektiinien pito on suurin raakana olevissa palkokasveissa; kypsytys ja kuumennus vähentävät niiden vaikutusta. Proteaasin estäjät hidastavat proteiinien pilkkoutumista ruoansulatuksessa. Goitrogenit, joita on runsaasti ristikukkaisissa vihanneksissa, voivat vaikuttaa kilpirauhasen hormonitoimintaan erityisesti jodin saannin ollessa alhainen. Joillakin kasveilla, kuten cassavalla ja manteleilla, esiintyy syanoglykosideja, jotka voivat vapauttaa myrkyllisiä yhdisteitä, jos ruoka ei ole asianmukaisesti käsiteltyä.

Vaikutukset terveydelle riippuvat ruokavalion monipuolisuudesta ja valmistuksesta. Monipuolinen ruokavalio sekä asianmukaiset keittely- ja esikäsittelymenetelmät (liotus, idätys, fermentointi ja lämpökäsittely) voivat vähentää antinutrienttien pitoisuuksia ja parantaa ravintoaineiden imeytymistä. Joillakin ihmisillä antinutrientit voivat tarjota etuja, kuten antioksidanttivaikutuksia tai muita terveyshyötyjä, kun niitä nautitaan osana tavallisesti monipuolista ruokavaliota.