antibiotikkien

Antibiotikkien, eli bakteereja tappavien tai niiden kasvua estävien aineiden, kehitys on merkittävä lääketieteen edistysaskel. Ne jaotellaan yleisesti bakteerien rakenteen tai toiminnan perusteella, esimerkiksi betasulfaattipohjaisiksi, penisilliiniryhmän, tietyiksi fluorokloorihin tai makrolideiksi. Antibiotit vaikuttavat joko soluseinän synteesiin, proteiinisynteesiin, DNA-replikointiin tai aineenvaihduntaan, jolloin bakteerit joko kuolevat tai niiden lisääntyminen pysähtyy.

Ensimmäinen laajasti käytetty antibiootti, penisilliini, eriteltiin 1928 Alexander Flemingin toimesta, ja sen massatuotanto mahdollisti infektiosairauksien hoidon 1940‑luvun alussa. Myöhempi vuosikymmen toi markkinoille lukuisia erilaisia kemiallisia yhdisteitä, jotka laajensivat hoitokenttää ja lisäsivät spektriä grampositiivisten ja gramnegatiivisten bakteerien tappamisessa.

Antibioottien käyttö edellyttää tarkkaa diagnostiikkaa ja määräämistä, sillä niiden liiallinen tai väärä käyttö on johtanut laajalle antibioottiresistenssistä. Resistiiviset bakteerit vaihtavat geenipohjaista tiedostetta suojautuakseen lääkkeitä vastaan, mikä heikentää hoitomahdollisuuksia ja lisää hoitokustannuksia. Tämän torjumiseksi suositellaan antibioottien karsin käyttöä, hoitojen tarkkaa seuranta­a sekä kehitetään uusia lääkkeitä ja hoitomenetelmiä.

Käytön yleisiä haittavaikutuksia ovat vatsavaivat, allergiset reaktiot ja suotuisien bakteerien väheneminen, mikä voi aiheuttaa sekundäärisiä infektioita. Siksi lääkärin ohjeita on noudatettava tarkasti, hoitoa ei saa keskeyttää ennen määrätyn kurssin päättymistä ja mahdolliset sivuvaikutukset on raportoitu asianmukaisesti.