aktiivisuustasoon

Aktiivisuustaso kuvaa yksilön tai populaation fyysisen toiminnan määrää. Sitä käytetään terveys- ja liikunta-alalla sekä epidemiologisissa tutkimuksissa, joissa tarkastellaan arki- ja vapaa-ajan liikkumisen sekä energian kulutuksen yhteyksiä terveyteen. Ilmauksessa aktiivisuustaso voidaan viitata eri yhteyksissä, ja yleinen perusajatus on, että suurempi aktiivisuustaso tarkoittaa suurempaa kokonaisenergian kulutusta ja liikkumisen määrää.

Määritelmä ja mittaaminen. Aktiivisuustaso muodostuu toiminnan tiheydestä, kestosta ja intensiteetistä sekä näiden kautta syntyvästä energian kulutuksesta. Yleisesti sitä kuvataan sekä metapohjaisilla arvoilla kuten MET-arvot että päivittäisten askelten määrällä. Tärkeä osa on myös liikunnan laadullinen osuus, erityisesti kohtalaisen ja rasittavan (moderate-to-vigorous) liikunnan eli MVPA:n määrä. Erilaiset mittausmenetelmät voivat antaa saman ilmiön erilaisia lähestymistapoja.

Mittausmenetelmät. Itsearvioon perustuvat kyselyt (esim. IPAQ) antavat kokonaiskuvan, mutta voivat olla epätarkkoja muistoihin ja osa-alueisiin liittyen. Välinepohjaiset menetelmät, kuten accelerometrit, pedometrit ja älylaitteet, sekä sydämen syke ja energiankulutusta mittaavat laitteet keräävät dataa intensiteetistä, kestosta ja aktiivisen ajan jakautumisesta päivän aikana.

Käyttökohteet. Aktiivisuustasoa seurataan terveysriskien arvioinnissa, liikuntaohjelmien suunnittelussa sekä epidemiologisissa tutkimuksissa. Se on tärkeä muuttuja myös työ- ja kaupunkisuunnittelussa, jossa tavoitteena on lisätä rajapintoja arkiliikkumisen tueksi.

Rajoitteet. Mittaustavoissa on erilaisia rajoitteita: itseilmoitusten subjektiivisuus, laitteen kyky tallentaa kaikkia liikuntamuotoja sekä kulttuuriset ja ikäerot, jotka vaikuttavat tulkintaan ja luokitteluun.